Vettä, lämpöasteita, pimeyttä. Kymmenes keskimääräistä lämpimämpi kuukausi peräjälkeen ja ilmastonmuutos on jälleen uutisissa.
Ihmisen välitön kosketus ilmastoon, tai oikeammin säähän, syntyy siitä, kun hän astuu ovesta ulos. Systemaattisempi sään tarkkailija ottaa huomioon tilastot, joissa säätä verrataan 30 vuoden jaksoon, minkä perusteella sanotaan, miten mikin suhteutuu "keskimääräiseen".
Omaa lämpömittaria seuraava voi tehdä päätelmiä paikallisesta säästä ja sen muutoksista. Maailman ilmastosta ja sen muutoksesta ei oman mittarin perusteella voi sanoa mitään. Tilanne on sama kuin jos seuraisi jalkapallo-ottelua yhden neliömetrin alueella muutaman minuutin ja yrittäisi sen perusteella sanoa jotakin pelin lopputuloksesta. Tilastoja käyttävä saa haltuun ehkä aarin ja pääsee vartiksi peliin.
Risto Isomäen visioimat metaanipurkaukset näyttävät vähin erin käyvän toteen. Voi pimeyttä, mustaa joulua.
maanantai 19. joulukuuta 2011
keskiviikko 7. joulukuuta 2011
Marraskuu
Alkukuusta Joensuussa vieraili Olli:
Ei soittanut sonaattia, vaan toisen konserton. Mustonen on teknisesti niin suvereeni, että hän voi keskittyä sisältöön. Rohkeaa fraseerausta ja sähköisiä motiiveja. Hämähäkkimäiset sormet ulottuivat puolen klaviatuurin yli hipaistakseen koskettimia.
Loppukuusta käytiin fundamentalistiystävien kanssa Joensuun kaupunginteatterissa katsomassa eräs dialogi. Tarinan pappi oli alkanut käyttää omia aivojaan ja joutunut kirkossa laiteille. Nainen puolestaan oli elänyt maailmallista elämää, mutta saanut sitten parannuksen armon. Pappi yrittää pelastaa naisen fundamentalistilahkolta elämään omaa elämäänsä. Nainen puolestaan yrittää pelastaa papin perkeleeltä Jeesukselle. Kumpikin tietää, mikä on toiselle parasta. Tarina on niin totta. Voin suositella.
Marraskuussa opin käyttämään papuja, kiitos kansalaisopiston papukurssin. Mikä mainio ja monikäyttöinen ruoka! Liotetaan yön yli, keitetään vajaa tunti ja keitettynä niitä voi säilöä pakasteeseen sopivina annoksina. Papuja ja herneitä käyttäessä on tärkeää heittää liotusvesi pois: ei kaasunmuodostusta.
Kuun iloisin tapahtuma oli tutustuminen erääseen afrikkalaiseen pakolaiseen. Tämä nuori mies sanoi, ettei hän puolentoista vuoden Suomessa olon aikana ole keskustellut viranomaisia lukuunottamatta juuri muiden suomalaisten kanssa. Toivo voi olla kiinni ystävällisestä tervehdyksestä ja ystävällinen tervehdys vain parin ennakkoluulon ylittämisestä.
Ei soittanut sonaattia, vaan toisen konserton. Mustonen on teknisesti niin suvereeni, että hän voi keskittyä sisältöön. Rohkeaa fraseerausta ja sähköisiä motiiveja. Hämähäkkimäiset sormet ulottuivat puolen klaviatuurin yli hipaistakseen koskettimia.
Loppukuusta käytiin fundamentalistiystävien kanssa Joensuun kaupunginteatterissa katsomassa eräs dialogi. Tarinan pappi oli alkanut käyttää omia aivojaan ja joutunut kirkossa laiteille. Nainen puolestaan oli elänyt maailmallista elämää, mutta saanut sitten parannuksen armon. Pappi yrittää pelastaa naisen fundamentalistilahkolta elämään omaa elämäänsä. Nainen puolestaan yrittää pelastaa papin perkeleeltä Jeesukselle. Kumpikin tietää, mikä on toiselle parasta. Tarina on niin totta. Voin suositella.
Marraskuussa opin käyttämään papuja, kiitos kansalaisopiston papukurssin. Mikä mainio ja monikäyttöinen ruoka! Liotetaan yön yli, keitetään vajaa tunti ja keitettynä niitä voi säilöä pakasteeseen sopivina annoksina. Papuja ja herneitä käyttäessä on tärkeää heittää liotusvesi pois: ei kaasunmuodostusta.
Kuun iloisin tapahtuma oli tutustuminen erääseen afrikkalaiseen pakolaiseen. Tämä nuori mies sanoi, ettei hän puolentoista vuoden Suomessa olon aikana ole keskustellut viranomaisia lukuunottamatta juuri muiden suomalaisten kanssa. Toivo voi olla kiinni ystävällisestä tervehdyksestä ja ystävällinen tervehdys vain parin ennakkoluulon ylittämisestä.
tiistai 29. marraskuuta 2011
Selkeys & kauneus
Tässä tähtäyspisteistä: ajattelun ja ajatusten ilmaisun selkeys ja kauneus.
Kyse on ilmaisuvälineen hallinnasta ja siitä, että on jotakin sanottavaa.
Kyse on ilmaisuvälineen hallinnasta ja siitä, että on jotakin sanottavaa.
tiistai 1. marraskuuta 2011
Pyytämistä ja kokemista
Miten täällä tulisi olla?
Sukupolvet ennen meitä olivat täällä nuotaten. Siitä on säilynyt paikannimiä, kuten Joensuun Noljakan Nuottaniemi, vanha apajapaikka.
Sunnuntaina pääsin vetämään rantanuottaa tälle järvelle.
Nuotatessa mieleen nousi verbit kokea ja pyytää. Ikivanhaa kalastusta harjoittaessa kokemisen ja pyytämisen kaksi merkitystä kohtasivat toisensa syvällä, yhtyivät ja sulautuivat toisiinsa.
Kun asiat yhdistyvät, huomaa ajatuksellista kahtiajakoa, joka heijastuu kieleen. Puhumme huolettomasti tutusta ihmisen alueesta, kulttuurista, ja sille vastakkaisesta toisesta, luonnosta tai ympäristöstä. Me suomalaisetkin olimme kerran toisia, mutta olemme nousseet sieltä ylös, olemme nousseet luonnosta kulttuuriin, mistä kiitos muun muassa maanviljelykselle, kristinuskolle ja valistuksen kehitysoptimismille.
Tästä yläpuolellenousemisesta on seurannut, että ympäristö ja luonto näyttäväkin tarvitsevan ihmistä. Luonto ei tule toimeen ilman luonnonsuojelua eikä metsä ilman metsänhoitoa. Kun me suojelemme ja hoidamme näitä raukkoja, niin kyllä ne siitä vähitellen toipuvat.
Niin paljon kuin arvostan luonnonsuojelua, yhdyssana kärsii herruusajattelusta. Mikä tilalle, sitä en osaa sanoa. Ehkä jotain kanssa-olemista.
Metsät ja järvet ovat itseriittoisia, ne tulevat toimeen ilman meitä. Mutta me emme tule toimeen ilman niitä, vaikka kulttuuri ei haluakaan myöntää, että alussa oli "ympäristö". Esivanhempamme ymmärsivät tämän, eikä sen vuoksi ole ihme, että metsä ja järvi olivat heille olentoja ja subjekteja, eivät objekteja ja toiminnan kohteita.
Pyysimme siikaa, muikkua, ahventa ja särkeä, jotka savustimme illan pimeässä. Söimme, ei ollut enää nälkä, saunoimme ja kiitimme jumaliamme.
Sukupolvet ennen meitä olivat täällä nuotaten. Siitä on säilynyt paikannimiä, kuten Joensuun Noljakan Nuottaniemi, vanha apajapaikka.
Sunnuntaina pääsin vetämään rantanuottaa tälle järvelle.
Nuotatessa mieleen nousi verbit kokea ja pyytää. Ikivanhaa kalastusta harjoittaessa kokemisen ja pyytämisen kaksi merkitystä kohtasivat toisensa syvällä, yhtyivät ja sulautuivat toisiinsa.
Kun asiat yhdistyvät, huomaa ajatuksellista kahtiajakoa, joka heijastuu kieleen. Puhumme huolettomasti tutusta ihmisen alueesta, kulttuurista, ja sille vastakkaisesta toisesta, luonnosta tai ympäristöstä. Me suomalaisetkin olimme kerran toisia, mutta olemme nousseet sieltä ylös, olemme nousseet luonnosta kulttuuriin, mistä kiitos muun muassa maanviljelykselle, kristinuskolle ja valistuksen kehitysoptimismille.
Tästä yläpuolellenousemisesta on seurannut, että ympäristö ja luonto näyttäväkin tarvitsevan ihmistä. Luonto ei tule toimeen ilman luonnonsuojelua eikä metsä ilman metsänhoitoa. Kun me suojelemme ja hoidamme näitä raukkoja, niin kyllä ne siitä vähitellen toipuvat.
Niin paljon kuin arvostan luonnonsuojelua, yhdyssana kärsii herruusajattelusta. Mikä tilalle, sitä en osaa sanoa. Ehkä jotain kanssa-olemista.
Metsät ja järvet ovat itseriittoisia, ne tulevat toimeen ilman meitä. Mutta me emme tule toimeen ilman niitä, vaikka kulttuuri ei haluakaan myöntää, että alussa oli "ympäristö". Esivanhempamme ymmärsivät tämän, eikä sen vuoksi ole ihme, että metsä ja järvi olivat heille olentoja ja subjekteja, eivät objekteja ja toiminnan kohteita.
Pyysimme siikaa, muikkua, ahventa ja särkeä, jotka savustimme illan pimeässä. Söimme, ei ollut enää nälkä, saunoimme ja kiitimme jumaliamme.
lauantai 22. lokakuuta 2011
Yksinkertaistusta elämään
Kuilu sen välillä, mitä haluaisin tehdä ja mitä teen. Ideaalin ja käytännön välinen kuilu, joka toisinaan on ammottava kita. Paavali sanoisi, että sitä hyvää, mitä haluan tehdä, sitä minä en tee, ja sitä pahaa, mitä en tahdo, sitä minä teen. Kognitiivinen dissonanssi.
Jos kuilun tiedostaa, siihen täytyy jotenkin suhtautua. Yksi mahdollisuus on pyrkiä härkäpäisesti ideaaliin ja unohtaa, että siihen ei voi koskaan päästä. Tai ehkä joku voi (riippuu ihmisestä ja hänen itselleen asettamista ihanteista); omalla kohdalla en usko siihen mahdollisuuteen.
Toinen mahdollisuus on elää ristiriidan kanssa. Omassa käsitepakissani armo on se, joka rakentaa sillan kuilun yli ja sanoo, että riität tällaisena. Armon ansiosta voin jatkaa elämää ristiriidan kanssa. Ilman armoa en voisi tehdä mitään, koska elän fossiilikapitalismissa, kulttuurissa, joka rakentuu kestämättömälle.
Jotta voi toimia oikein tai väärin, on erotettava oikea ja väärä. Miten se on mahdollista maailmassa, joka ei mahdu käsityskyvyn piiriin? Atomivoima, broileriteollisuus, internet, kivipestyt farkut - ainakaan minä en ymmärrä.
Väitän, että maailmasta on tehty monimutkainen tarkoituksella, jottei meillä olisi paha olla siitä väärästä, missä me olemme mukana. Väärään synnytään ja kasvetaan, siihen kasvatetaan ja siitä tulee normi: niin kaikki tekevät.
Mutta armo sanoo, että ei ole väärin, että olet siinä tänään; ei ole väärin, että olet syntynyt kulttuuriin, joka on pielessä ja tuhoaa.
Tutkija Marko Ulvila puhui joskus Kohtuusklubissa talouslaskusta. Hänen askelensa kohti mielekkäämpää ja käsitettävämpää elämää olivat muistaakseni seuraavat: 1) heitä televisio (ja miksei myös tietokone) ikkunasta ulos ja 2) työnnä kätesi multaan, vaikka sitten kukkaruukkuun. Tietokonetta en ole kyennyt lemppaamaan ulos, mutta puutarhanhoitoa olen kokeillut ja tullut siihen tulokseen, että minun elämänsisällöksi riittäisi ehkä 35 %:sesti se, että kerään ja tuotan raaka-aineita, jalostan niistä ruokaa jonka sitten syön.
Niinpä jaan linkin: näin rakennat kohopenkin. Ei kun hihoja käärimään. Ostetaan yhdessä siemenet.
Jos kuilun tiedostaa, siihen täytyy jotenkin suhtautua. Yksi mahdollisuus on pyrkiä härkäpäisesti ideaaliin ja unohtaa, että siihen ei voi koskaan päästä. Tai ehkä joku voi (riippuu ihmisestä ja hänen itselleen asettamista ihanteista); omalla kohdalla en usko siihen mahdollisuuteen.
Toinen mahdollisuus on elää ristiriidan kanssa. Omassa käsitepakissani armo on se, joka rakentaa sillan kuilun yli ja sanoo, että riität tällaisena. Armon ansiosta voin jatkaa elämää ristiriidan kanssa. Ilman armoa en voisi tehdä mitään, koska elän fossiilikapitalismissa, kulttuurissa, joka rakentuu kestämättömälle.
Jotta voi toimia oikein tai väärin, on erotettava oikea ja väärä. Miten se on mahdollista maailmassa, joka ei mahdu käsityskyvyn piiriin? Atomivoima, broileriteollisuus, internet, kivipestyt farkut - ainakaan minä en ymmärrä.
Väitän, että maailmasta on tehty monimutkainen tarkoituksella, jottei meillä olisi paha olla siitä väärästä, missä me olemme mukana. Väärään synnytään ja kasvetaan, siihen kasvatetaan ja siitä tulee normi: niin kaikki tekevät.
Mutta armo sanoo, että ei ole väärin, että olet siinä tänään; ei ole väärin, että olet syntynyt kulttuuriin, joka on pielessä ja tuhoaa.
Tutkija Marko Ulvila puhui joskus Kohtuusklubissa talouslaskusta. Hänen askelensa kohti mielekkäämpää ja käsitettävämpää elämää olivat muistaakseni seuraavat: 1) heitä televisio (ja miksei myös tietokone) ikkunasta ulos ja 2) työnnä kätesi multaan, vaikka sitten kukkaruukkuun. Tietokonetta en ole kyennyt lemppaamaan ulos, mutta puutarhanhoitoa olen kokeillut ja tullut siihen tulokseen, että minun elämänsisällöksi riittäisi ehkä 35 %:sesti se, että kerään ja tuotan raaka-aineita, jalostan niistä ruokaa jonka sitten syön.
Niinpä jaan linkin: näin rakennat kohopenkin. Ei kun hihoja käärimään. Ostetaan yhdessä siemenet.
maanantai 10. lokakuuta 2011
Jos lapsella olisi kymmenen miehen voimat
niin miten me häntä kohtelisimme? Mahdollisesti jotenkin tällä tavalla toverillisesti:
"Tää on niinku pelin henki."
tiistai 4. lokakuuta 2011
Kuolematon Bach
Sointipylväitä Leipzigin Tuomas-kirkosta
ja terveiset Suomen Kanttorikuorolle, joka
niin hienosti taannoin täkäläisessä kirkossa lauloi
sunnuntai 2. lokakuuta 2011
Syyskuun lopun kulttuuritarjontaa
Sopivasti populaari ja moderni Kimmo Hakola.
Viime torstaina samainen TimoK esitti teoksen Joensuussa. Lahti Sinfonian leike on ekasta osasta, toisessa osassa on ihana lamento. Teos päättyy efekteillä raskautettuun finaaliin.
Myös illan kapellimestari löytyy samalta radiokanavalta, pistänpä tämänkin linkin jakoon.
tiistai 27. syyskuuta 2011
Suppilovahvero, superfood
Suppilovahverosta on vaikea keksiä pahaa sanaa. Se on satoisa ja paikkauskollinen, sitä ei voi sekoittaa juuri mihinkään muuhun sieneen, se on helppo kuivata ja säilyy kuivattuna vuosia.
Nyt näitä nousee. Parhaiten olen löytänyt suppilovahveroita sammalpohjaisista, hieman kumpuilevista metsistä, joiden valtapuulaji on mänty. Usein sienet kasvavat taajoina ryhminä vanhoissa metsäkoneen urissa tai pistävät esille maatuvien oksakasojen alta. Sattuneista syistä keski-ikäiset talousmetsät ovat meillä aika yleisiä, joten s-vahveroakaan ei tarvi hakea kovin kaukaa.
Ja vielä pointti, jota tulisi korostaa enemmän: suppilovahvero sisältää D-vitamiinia enemmän kuin kirjolohi. Mielestäni suppilovahvero tulisi julistaa superfoodiksi.
Nyt näitä nousee. Parhaiten olen löytänyt suppilovahveroita sammalpohjaisista, hieman kumpuilevista metsistä, joiden valtapuulaji on mänty. Usein sienet kasvavat taajoina ryhminä vanhoissa metsäkoneen urissa tai pistävät esille maatuvien oksakasojen alta. Sattuneista syistä keski-ikäiset talousmetsät ovat meillä aika yleisiä, joten s-vahveroakaan ei tarvi hakea kovin kaukaa.
Ja vielä pointti, jota tulisi korostaa enemmän: suppilovahvero sisältää D-vitamiinia enemmän kuin kirjolohi. Mielestäni suppilovahvero tulisi julistaa superfoodiksi.
Syntytieto
Ottakaamme taustamusiikiksi finaali Sibeliuksen kamarimusiikillisesta sinfoniasta, vaikkei se Koliin liitykään.
Istuin merkittävässä seminaarissa Kolilla 15.-16.9., josta jäin mutustelemaan tamperelaisen filosofi Tere Vadénin käyttämää sanaa 'syntytieto'.
On erilaisia tiedon lajeja, sanoi Vadén, on faktatietoa, know-how-tietoa, sosiaalista tietoa. Syntytieto on muuta, se on ylisukupolvista ja ylipersoonallista, se kertoo esimerkiksi siitä - tämä on omaa muotoiluani - miten ihmisten tulee olla, jotta ihmiset ylipäänsä voivat olla.
Syntytieto kertoo elämän reunaehdoista. Faktatiedolla on paikkansa, mutta faktatieto ei läheskään aina realisoidu ihmisten elämässä, vaan me ihmiset toimimme toisin kuin haluaisimme toimia, aivan kuten sanoi kristinuskon syntytietoa sanallistanut apostoli: "En edes ymmärrä, mitä teen: en tee sitä, mitä tahdon, vaan sitä, mitä vihaan."
Ellei elämän reunaehtoja suostu näkemään tai jos se ei realisoidu elämässä, voi käydä huonosti. Yhden apokalypsiksen esitti Rospuutto-ryhmä Kolin kolme miljardia vuotta vanhoilla kallioilla. Risto Isomäen Sarasvatin hiekkaa -ekotrillerin loppukohtauksessa näyttelijät kiikaroivat Akka-Kolin huipulta jättiläismäistä tsunamia, joka lähestyi Paimenenvaaran suunnalta. Sadepilvet pyyhkivät ohi Kolin huippujen, keltaisiin koivuihin paistoi aurinko.
Syntytiedon innoittamana kirjoitin Maaseudun Tulevaisuuteen pienen jutun hirvestä (ilmestyy viikonvaihde-sivuilla 30.9.).
Istuin merkittävässä seminaarissa Kolilla 15.-16.9., josta jäin mutustelemaan tamperelaisen filosofi Tere Vadénin käyttämää sanaa 'syntytieto'.
On erilaisia tiedon lajeja, sanoi Vadén, on faktatietoa, know-how-tietoa, sosiaalista tietoa. Syntytieto on muuta, se on ylisukupolvista ja ylipersoonallista, se kertoo esimerkiksi siitä - tämä on omaa muotoiluani - miten ihmisten tulee olla, jotta ihmiset ylipäänsä voivat olla.
Syntytieto kertoo elämän reunaehdoista. Faktatiedolla on paikkansa, mutta faktatieto ei läheskään aina realisoidu ihmisten elämässä, vaan me ihmiset toimimme toisin kuin haluaisimme toimia, aivan kuten sanoi kristinuskon syntytietoa sanallistanut apostoli: "En edes ymmärrä, mitä teen: en tee sitä, mitä tahdon, vaan sitä, mitä vihaan."
Ellei elämän reunaehtoja suostu näkemään tai jos se ei realisoidu elämässä, voi käydä huonosti. Yhden apokalypsiksen esitti Rospuutto-ryhmä Kolin kolme miljardia vuotta vanhoilla kallioilla. Risto Isomäen Sarasvatin hiekkaa -ekotrillerin loppukohtauksessa näyttelijät kiikaroivat Akka-Kolin huipulta jättiläismäistä tsunamia, joka lähestyi Paimenenvaaran suunnalta. Sadepilvet pyyhkivät ohi Kolin huippujen, keltaisiin koivuihin paistoi aurinko.
Syntytiedon innoittamana kirjoitin Maaseudun Tulevaisuuteen pienen jutun hirvestä (ilmestyy viikonvaihde-sivuilla 30.9.).
Toteemihirvi yhdisti sukupolvia
Kaatolupien määrä, taimituhot, hirvikolarit – tässä lyhykäisesti suhteemme hirveen. Ennen oli asiat toisin.
Läntisessä Suomessa hirveä pidettiin ennen toteemieläimenä, sanovat tutkijat. Idässä vastaavassa roolissa oli karhu.
Toteemi oli symboli, jonka avulla yhteisön jäsenet pystyivät identifioimaan itsensä sukua laajempaan ryhmään. Klaanin jäsenillä ajateltiin olevan toteemieläimen ominaisuudet niin hyvässä kuin pahassa.
Totemismin jälkiä näkyy Peuran, Hirvosen ja Kettusen kaltaisissa eläinsukunimissä. Karhusten tiedetään olleen Karjalan kantasukuja.
Huittisista on löydetty noin 7000 vuotta vanha vuolukivinen hirvenpää. Vielä tuhat vuotta vanhempi on Rovaniemen puinen hirvenpää, joka on aikanaan koristanut veneen keulaa. Tällaisia veneitä on kuvattu myös kalliomaalauksiin. Hirvisymbolin kautta vene sai hirven kestävyyden, nopeuden ja voiman.
Totemismissa tietoa välittyi sukupolvilta toisille esimerkiksi tabujen muodossa. Ylisukupolvista tietoa tarvittiin, jotta metsästä riippuvainen yhteisö ylipäätään pystyi elämään.
Nykyaikana, jolloin pintainformaatio ja muu sälä hukuttavat alleen kaiken merkityksellisen, ylisukupolviselle tiedolle olisi huutava tarve. Emme tiedä, miten meidän tulisi olla, jotta planeetta ei suistuisi raiteiltaan.
Hirven kansa tiesi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)