Kasvukausi 2022: Kalaa, sieniä ja sosiaalisia verkostoja

 Yhdeksännessä Kohti omavaraisuutta -kirjoituksessa kerron vuodesta 2022, jolloin yhteiskunnallinen keskustelu omavaraisuudesta nousi Ukrainan sodan vuoksi virkistyi. Hikiloikan neljättä vuotta leimasivat kalastus, sienestys ja sosiaaliset verkostot.

Aivan aluksi on sanottava samaa kuin edellisessä postauksessa: kirjanpito on vielä summittaisempaa kuin aiemmin.

Numerot, joista Hikiloikka-hanke lähti käyntiin, ovat menettäneet merkitystään. Osin kyse on siitä, että kalorit menettävät merkitystään, jos ihmisellä on verkostot, joiden avulla hän pystyy esimerkiksi vaihtokauppoihin. Osin kyse on luovuttamisesta, sillä näen yhä selvemmin, etten saavuta tässä hankkeessa laskennallista yhden ihmisen vuotuista energiantarvetta.

Vaikka kalorimäärät näyttävät tämän vuoden osalta kehnoilta, ruokaomavaraisuuden ajatuksia olen luullakseni edistänyt enemmän kuin aiempina vuosina. Suurin tekijä on ollut Omavaraistieto kiertoon -hanke, jonka verkkoseminaari muuten pidetään to 13.10. klo 17-19. Ilmoittaudu heti täällä! Lisäksi olen kirjoittanut joitakin juttuja mainioon Elonkehä-lehteen.

Omavaraistieto kiertoon -hankkeen parhaita juttuja oli se, että ukrainalaispakolaiset liittyivät mukaan. Kuoreenpyynnistä oli oikeasti apua nälkään - tämän todisti toimittajaystäväni, joka teki keväällä juttua nuoresta ukrainalaispariskunnasta. "Vilkaisin keittiöön, siellä ei ollut mitään syötävää - vain paistettuja kuoreita", hän kertoi. Ilman hanketta ei ehkä olisi ollut niitäkään.

Hankkeen bussiretki Patvinsuon kansallispuistoon 18.9. oli ikimuistoinen: mukana oli ukrainalaisten lisäksi venäläisiä sekä vaihto-opiskelijoita useista eri maista. Paistettiin herkkutatteja nuotiolla ja tehtiin kolmen litran sienimuhennos, joka syötiin viimeistä sienenpalaa myöten.

Seuraavassa avaan vuoden tapahtumia ruokaomavaraisuuden näkökulmasta kolmella sektorilla: 1) kasvimaa & puutarha, 2) metsä ja 3) järvi.

Kasvimaa & puutarha

Kasvimaapalsta on tutusti ollut huonolla hoidolla. Olen vakavasti harkinnut palstaviljelyn lopettamista, koska 4 km suuntaansa pyörällä on turhan pitkästi. Olen vihdoin myös myöntänyt itselleni, etten viihdy palstalla. En pidä lehtokotiloita ja vesimyyriä vastaan taistelusta. En jaksa käydä kastelemassa palstaa. En ylipäänsä jaksa kovin paljon innostua viljelykasveista - mieluummin kerään kasveja, jotka eivät tarvitse hoitamista. Saa nähdä, mitä teen ensi vuoden kanssa.

Kurpitsaa sain palstalta ja pihasta ehkä 50 kg (9000 kcal), perunaa ainakin saman (37 000 kcal), porkkanaa noin 30 kg (10 000 kcal) ja hernettä ja papua varovasti arvioiden neljä kiloa (4000 kcal). Peruna ja porkkana pärjäsivät suhteellisen hyvin, mutta sipuli kuivui kesäkuussa. Palkokasvien korjuu myöhästyi ja osa oli mennyt parempiin suihin. Palsternakat jäivät vesimyyrän hännän paksuisiksi.

Erikoista tässä syksyssä on ollut se, että omalla pihalla ei ole vieläkään ollut hallaa. Korjasin kurpitsat pihasta vasta pari päivää sitten. Palstalla hallaa oli joskus syyskuun puolivälissä, mikä on aika tavanomaista.

Ekskurssi: hapattaminen

Tämän vuoden erityispiirre on ollut villivihannekset (ehkä 2000 kcal) ja hapattaminen. Käytän hapatusastiana viiden litran muoviämpäriä, jonka kanteen olen tehnyt reiän. Reikään olen työntänyt vesilukon, joita käytetään viininvalmistuksessa ja joita saa ainakin isommista marketeista.

Hapattaminen sinänsä on helppoa: silputaan, pilkotaan tai raastetaan hapatettavat ainekset ämpäriin, lisätään 1,5 % suolaa ja hakataan nuijalla niin että neste irtoaa. Pinnalle laitetaan jotakin isoja lehtiä tai porkkananviipaleita, sitten leivinpaperi ja paino päälle niin että hapatettavat peittyvät nesteeseen. Hapattuminen lähtee käyntiin, jos vain laittaa mukaan (pesemättömiä) kasveja.

Hapatteen annetaan olla muutama päivä huoneenlämmössä. Sitten se siirretään viileämpään viikoksi tai pariksi ja sen jälkeen se säilyy jääkaapissa.

Eli yksinkertaista hommaa. Mutta millainen on lopputulos - sitä en osaa näin vähällä kokemuksella vielä kuin arvailla. Olen tehnyt neljä muutaman kilon satsia erilaisia hapatteita ja oppinut, että villivihanneksia kannattaa olla hapatteesta vain osa. Pelkkiä maitohorsmiakin hapatin yhden erän, mutta se ei totta puhuen saavuttanut kovin laajaa suosiota. Par'aikaa on tulossa hapate, jossa on muun muassa valkokaalta, lehtikaalta, valkosipulia ja mesisieniä. Pitääkin viedä se viileään (aah, tuoksu on ainakin juuri oikeanlainen!).

Tästä osastosta kertyi 62 000 kcal.

Oranssi japanilainen talvikurpitsalajike Tractor F1 teki hyvän kokoiset hedelmät, mutta Blue Hubbard jäi pieneksi.

Metsä

Vuosi 2022 ei ollut mitenkään hääppöinen marja- eikä sienivuosi. Mustikkapaikkoja löytyi Keski-Suomesta heinäkuun lopulla, mutta ei enää Pohjois-Karjalasta elokuussa. Sienikausi lähti lupaavasti käyntiin, mutta elokuun kuivuus ja helteet hiljensivät rihmastot. Vahveroita oli mukavasti, mutta esimerkiksi rouskuja ja herkkutatteja ei löytynyt juuri lainkaan.

Mustikkaa saatiin ehkä 100 kg (65 000 kcal) ja sieniä luokkaa 70 kg (14 000 kcal). Muita marjoja ja omenoita saatiin lisäksi ehkä 40 kg (16 000 kcal).

Tästä osastosta yhteensä 95 000 kcal.

Kosteikkovahvero kasvaa kuivanakin kesänä.

Järvi

Tätä vuotta leimasi verkkokalastus. Ensin pidimme ystäväni kanssa talviverkkoja ja nyt syksyllä pääsin toisen ystäväni kanssa ammattimaiseen verkkopyyntiin. Näiden lisäksi keväällä nostimme taas kuoretta Pielisjoesta ja kesän aikana kalastin heittovehkeillä mökillä Keski-Suomessa.

Kuoreenpyynnistä olen kirjoittanut aiemmin, mutta verkkopyynnistä voisin pari lausetta sanoa.

Talviverkkojen pito laajensi kalastuskautta talveen ja opetti olemaan kylmyyden kanssa. Jäällä saa pystyvyyden kokemuksia, jotka lisäävät itseluottamusta. Verkkokalastus lokakuisella Pielisellä opetti, että kuha kuuluu voittajiin, sillä kuha oli ylivoimainen valtalaji. Kalastuksen kautta olen löytänyt osan juuristani, sillä pappa oli kalastaja Perämerellä.

Kalaa on saatu tänä vuonna ainakin 150 kg. Paljonko tässä on kaloreita - yritän arvailla. Kuoretta nostettiin 40 kg (40 000 kcal). Jos lopusta sanokaamme 40 % olisi mennyt perkuujätteisiin, kalanlihaa olisi 66 kg, ja jos lihassa olisi keskimäärin 900 kcal / kg, energiaa kertyisi noin 60 000 kcal.

Yhteensä järvi antoi pyöreästi 100 000 kcal. Vaikka vielähän kautta on jäljellä.

Verkkokalastusta Pielisellä lokakuussa 2022.

Pohdinta

Yhteensä vuoden saldo olisi 257 000 kcal eli 32 % yhden ihmisen laskennallisesta vuotuisesta energiantarpeesta.

Viime vuoteen verrattuna pudotusta on melkein kolmannes. Toisaalta tämän vuoden saldo on suuruusluokaltaan samaa kuin vuonna 2020, ja täytyy sanoa, että ei siltä tunnu, vaan pikemminkin tuntuu siltä, että olen tänä vuonna unohtanut koko Hikiloikan ja tehnyt kaikkea muuta kuin kerännyt ruokaa talven varalle. Tästä teen päätelmän: kun asioista muodostuu rutiini, niitä ei tarvitse erikseen ajatella, vaan ne nivoutuvat luontevaksi osaksi arkea.

Tämä oli Hikiloikan neljäs ja viimeinen vuosi. Hyvästelen tämän projektin ja kiitän saamastani kannustavasta palautteesta. On ollut yllättävää kuulla, että "tää sun proggis lienee melkein parasta, mitä näissä [omavarais]kuvioissa tällä hetkellä tehdään". Myös pitkäjänteisyydestä on kiitelty, vaikka eihän tämä homma ole ollut kuin yhden hallituskauden mittainen.

Vaikka tämä projekti on ohi, omavaraispuuhat jatkuvat. Jatkan ainakin Elonkehä-lehdessä ja voihan olla, että kirjoitan tästä teemasta vielä muuallekin.

Topi Linjama

Kirjoittaja on joensuulainen freelance-toimittaja ja Elonkehä-lehden omavaraisuustoimittaja

Ruokakriisi on täällä

Ruokaomavaraisuus on noussut uudella tavalla tapetille Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Tässä postauksessa tarkastelen ruokaomavaisuuteen liittyviä riippuvuuksia, verkostoja ja taitoja. Lopuksi mietin, mihin suuntaisin oman osaamiseni.

Maailma on kääntynyt nopeasti toiseen asentoon. Ensin tuli tauti, sitten sota. "Paholaisen käsikirjoituksen kolmas sivu on helppo arvat: nälkä", muotoili Teemu Keskisarja Aarre-lehden kolumnissaan.

Ukrainan sota näkyy suomalaiselle ruoantuottajalle aiempaa nopeampana raaka-aineiden hintojen nousuna. Polttoaineiden hinnat ovat lyhyen ajan sisällä tuplaantuneet eikä nousulle näy loppua. Lannoitteiden hinnat ovat vuodessa kolminkertaistuneet ja nyt lannoitekaupassa myydään jo ei-oota, koska suuri osa lannoitteista tulee Valko-Venäjältä ja Venäjältä.

Viljelijöiden kustannukset nousevat, eikä ruoasta maksettava hinta kata tuotantokustannuksia. Viljelijät ovat olleet tiukilla jo aiemminkin, mutta nyt yhä useamman tulevaisuus on vaakalaudalla, ellei valtio tule tavalla tai toisella apuun.

Tavallinen ihminen joutuu varautumaan ruoan hintojen nousuun. Kun myös sähkön ja polttoaineiden hinta on noussut, yhä suurempi siivu tuloista menee ruokaan, suojaan ja liikkumiseen. Tämä vaikuttaa eniten vähävaraisten elämään.

Globaalisti häviäjiksi arvellaan etenkin köyhiä kaupunkilaisia, jotka eivät voi viljellä itse ruokaansa. Venäjän ja Ukrainan viljasta riippuvaiset maat ovat vaikeuksissa.

Riippuvuuksien maailma

Olemme rakentaneet maailmaan riippuvuuksien verkoston. Se on hyvin monimutkainen, mutta karkeasti yksinkertaisten voi väittää, että jokainen riippuvuuden säie palautuu tavalla tai toisella fossiilisiin polttoaineisiin (etenkin öljyyn), sähköön ja kaivannaisiin.

Riippuvuuksien maailma on kestämätön, sillä se pyörii fossiilisilla polttoaineilla. Puolet ilmakehään päästetystä hiilidioksidista on tuotettu viimeisten 30 vuoden aikana. Eläinpopulaatiot ovat vähentyneet murto-osaan puolen vuosisadan takaisesta. Pakolaisjoukkoja ja sotia resursseista tullaan näkemään yhä tiuhempaan tahtiin.

Riippuvuuksien verkot kannattaa pyrkiä tekemään näkyväksi ja tiedostaa, jotta riippuvuuksiin voi luoda suhteen. Nyt, kun "uloste on osunut ilmastointilaitteeseen", kuten Kurt Vonnegut ehkä sanoisi, voi hyvällä syyllä kysyä, missä määrin riippuvainen kannattaa olla diktatuurien ja totalitarististen valtioiden luonnonvaroista. Haluammeko todella rahoittaa esimerkiksi Venäjän sotaa Ukrainassa tai uiguurien uudelleenkoulutusleirejä Kiinassa? Näinhän me teemme. EU-maat ostavat Venäjältä öljyä ja kaasua miljardeilla viikossa.

Valtiotasolla on järkevää pyrkiä huoltovarmuuteen ja omavaraisuuteen sekä rakentaa hyvät suhteet luotettaviin kumppaneihin.

Sama pätee yksilötasolla. On järkevää pyrkiä vähentämään riippuvuutta valtiosta ja muista isoista toimijoista, sillä mistä sitä tietää, kuinka pysyviä rakennelmia ne ovat. On myös järkevää varautua kriiseihin, opetella omavaraistaitoja ja hoitaa sosiaalisia suhteita.

Kasvisruokaa ja palkokasveja

Ukrainan sota on nostanut globaalin ruokaturvan ongelmakohtia esiin. Vanhat ongelmat eivät kuitenkaan ole kadonneet mihinkään: ilmaston lämpeneminen, elinympäristöjen tuhoutuminen, sukupuutot, ravinteiden valuminen systeemin läpi, ympäristön kemikalisoituminen ja vesistöjen happamoituminen jatkuvat edelleen.

On pidettävä mielessä, että osa ongelmista (kuten sota) on lyhyen aikavälin kriisejä, osa pitkän (kuten ilmastonmuutos). Pitkän aikavälin ongelmat ovat luonteeltaan kertyviä eikä niitä ratkaista kriisitunnelmissa poikkeustilan aikana, kuten BIOS-tutkimusryhmä huomauttaa.

Pitkän aikavälin suuntauksena lihan ja maidon tuotannosta kannattaisi siirtyä ihmisille tarkoitetun ruoan viljelyyn. Nyt iso osa viljasta ja valkuaiskasveista syötetään eläimille. Lihan pitäisi olla monin verroin nykyistä kalliimpaa (kuten toki fossiilisten polttoaineidenkin). Lyhyellä aikavälillä tuottajien ongelmiin tulisi vastata siten, että siirtymät voitaisiin toteuttaa mahdollisimman hallitusti.

Erilaisia kiertotaloushankkeita tulisi tukea. Nyt energia ja ravinteet virtaavat systeemin läpi ilmakehään ja vesistöihin, kun niiden tulisi kiertää systeemin sisällä. Esimerkiksi ihmisvirtsa ja käymäläjäte kannattaisi viedä takaisin sinne, mistä ne ovat tulleet eli pellolle.

Kotimaisilla valkuaiskasveilla kuten herneellä ja härkäpavulla voitaisiin korvata lihaa ja soijaa. Jos olisin Suomen valtio, tekisin Marttojen tai muiden isojen toimijoiden kanssa kampanjan, jossa kerrottaisiin, kuinka naurettavan helppoa papuja ja herneitä on käyttää. (Sivumennen: just on tossa pari litraa hernettä liossa, teen keiton ja ison herne-hamppuöljy-hummuksen.) 

Jos olisin päättäjä, käynnistäisin lisää omavaraopistoja ja tämänkaltaisia hankkeita, joissa opitaan omavaraistaitoja ja kiertotalouden menetelmiä.

Ruokaomavaraisuus vaatii pitkäjänteistä työtä

Tässä blogissa olen raportoinut nelivuotisesta projektista, hikiloikasta, jossa pyrin tuottamaan, keräämään ja pyytämään mahdollisimman vähällä konevoimalla ja pienin energiapanoksin laskennallisen yhden ihmisen vuoden ruoan.

Kuten ahkera lukija on huomannut, viime vuonna eli projektin kolmantena vuotena pääsin (vain) vajaan 50 % tasoon vuotisesta energiantarpeesta. Tälle vuodelle jää kirittävää, jos aion päästä 100 % (eli 800 000 kcal) tavoitteeseen. Silti uskallan väittää, että jo tuo taso vaatii kohtuullisen isoja ponnisteluita. Ruokaomavaraisuus on aivan eri kokoluokan juttu kuin muutama viljelylaatikko ja jokunen sunnuntain sieniretki.

Ruoan viljeleminen, kerääminen, pyytäminen, säilöminen ja käyttö vaativat jonkin verran osaamista ja harjaantumista. Suomalaisilla on kuitenkin muutamia etuja verrattuna pidemmälle kaupungistuneihin maihin.

Ensinnäkin vielä pari sukupolvea sitten suuri osa suomalaisista eli paljolti ruokaomavaraisuudessa. Tieto ja osaaminen ei ole kaukana menneisyydessämme.

Meillä on maata ja laajat jokamiehenoikeudet, joiden ansiosta metsissä voi käyskennellä ja kerätä marjoja ja sieniä. Vesistöjä on tiheässä ja kalastaminen seisovilla pyydyksillä on edullista ja tehokasta. Roskakalaa ei ole; on vain ihmisiä, jotka eivät (vielä) osaa laittaa kaikista kaloista ruokaa.

Itse olen opiskellut omavaraistaitoja käytännön kautta. Vuokrasin kasvimaapalstan - ensin yhden, sitten toisen, sitten kolmannen - ja lainasin kirjastosta suunnilleen kaikki kasvimaakirjat. Sienet otin haltuun kirjallisuuden ja uusien lajien maistamisen kautta. Kun olin oppinut ja maistanut sataa eri ruokasientä, sienestys oli jo aika yksinkertaista hommaa.

Talvikalastusta olen opetellut kaverin kanssa ja huomaan, että oppiminen on paljon tehokkaampaa kuin kirjojen lukeminen.

Joskus talviverkoilla näyttää samalta kuin Pohjoisnavalla.

Taidot eivät kerry hetkessä, mutta jos saat oppimisesta yhtä isoja kiksejä kuin minä, pidät omavaraistumismatkaa yhtenä elämäsi parhaista reissuista.

Sosiaaliset verkostot

Elämme teknologisoituneessa ja pitkälle erikoistuneiden ihmisten yhteiskunnassa. Omavarainen luontaistalous puolestaan perustuu pikemminkin siihen, että suunnilleen jokainen osaa tehdä suunnilleen kaikkea.

Mutta myös hyvin varhain yhteisöissä on ollut erikoistuneita ihmisiä: on ollut seppiä, räätäleitä, suutareita ja muita, joiden töitä kaikki eivät suinkaan osanneet. Omavaraisuutta onkin ehkä mielekkäämpää ajatella yhteisön kuin yksilön asiana - mutta tuon yhteisön ei todella tarvitse olla valtion kokoinen kolossi.

Viime päivät olen pohtinut, mikä voisi olla oma roolini tässä kriisissä. Kuinka voisin parhaiten edistää siirtymää kestävään maailmaan? Muutama ajatus siitä.

1. Haluan jakaa osaamistani. Filosofi Frank Martela jakaa merkityksellisyyden lähteet kahteen luokkaan, itsensä toteuttamiseen ja yhteyteen toisiin. Jakaminen tukee molempia. Mielellään otan vastaan työtarjouksia ja vinkkejä jakamisen edistämiseksi.

2. Osaamiseni liittyy ruokaomavaraisuuden kokonaiskuvan lisäksi asioiden jäsentämiseen ja sanallistamiseen sekä joihinkin taitoihin, esimerkiksi ja erityisesti ruokasieniin.

3. Sienten rooli ruokaomavaraisuudessa on energianäkökulmasta pieni, koska sienten energiasisältö on pieni. Sitä enemmän niillä on merkitystä yleisen terveyden näkökulmasta. Näistä jutuista puhun ja kirjoitan mielelläni - seuraavan kerran ilmaisilla etäluennoilla ti 29.3. ja 5.4. klo 18. Mukaan pääsee lähettämällä viestiä otsikolla "sieniluennot" minulle osoitteeseen linjama@gmail.com.

Sienet säilyvät kuivattuna vuosia.

Jälkikirjoitus

Viime viikot olen yrittänyt jäsentää, mitä on tapahtunut ja mihin asentoon maailma mahdollisesti siirtyy. Siihen tämäkin teksti liittyy.

Keskittyminen on ollut vaikeaa, mutta hiihtäminen ja kirjoittamiseen uppoutuminen ovat auttaneet. Se on selvää, että vanhat ongelmat pysyvät, vaikka uusia tulee.

Sota kertoo ihmisen kyvystä tuhota ja toisaalta ihmisen halusta selvitä hengissä. Jos haluamme selvitä hengissä, meidän on muututtava. Meidän on vähennettävä kulutusta, mutta se ei vielä riitä. Meidän on muutettava tapamme ajatella, tapamme olla.

Keskiössä on nähdäkseni yksi sana, merkitys. Jos elämällä ei ole merkitystä, sen voi vaivatta tuhota. Jos elämällä on merkitys, sitä ei halua tuhota.

Merkityksellisyyden lähde on ihmisen korvien välissä. Martela jakaa itsensä toteuttamisen kahteen osaan, autonomiaan ja kyvykkyyteen, ja yhteyden toisiin läheisyyteen ja hyvän tekemiseen. Jos nämä kytketään omavaraistumisteemaan, niin autonomia voisi liittyä riippuvuuksien tunnistamiseen ja katkomiseen. Kyvykkyys liittyy taitoihin, joiden avulla voi hankkia itse ruokaa. Läheisyys voi osin liittyä yhteisöihin, joissa tehdään asioita yhdessä ja jaetaan osaamista. Hyvän tekeminen liittyy esimerkiksi jakamiseen ja auttamiseen. Hyvää tekevä ihminen toivoo, että maailma, jossa hän on, on hivenen parempi kuin maailma, jossa häntä ei ole.

Topi Linjama

Kirjoittaja on joensuulainen freelance-toimittaja ja Elonkehä-lehden omavaraisuustoimittaja

Omavaraistieto kiertoon -hanke käynnistyy Joensuussa

Ensin asia lyhyesti:

Omavaraistieto kiertoon on kestävyysmurrokseen tähtäävä hanke, jonka työpajapäivissä opitaan ja tehdään yhdessä konkreettisia asioita (kalastus, viljely, marjastus, käsityöt).

Sanoitamme sitä, mitä siirtymä kokemus- ja tunnetasolla merkitsee. Työstämme oppimisen ja yhdessäolon kokemuksia, kytkemme ne laajempiin yhteyksiin ja löydämme elämälle merkityksiä ylikulutuksen ulkopuolelta.

Vakaumuksemme on, että mielekkäiden asioiden tekeminen yhdessä kanavoi ahdistuksen toivoksi.

Joensuun seudulla tapahtuvaa hanketta rahoittaa Itä-Suomen aluehallintovirasto ja sen toteuttaa Sanaratas ry. Hanke on suunnattu alle 29-vuotiaille, mutta mukaan otetaan myös vanhempia ihmisiä, jotka haluavat jakaa tietotaitoaan ja tukea nuoria elämässä eteenpäin.

Aloitustilaisuuteen voi ilmoittautua täällä.

Opetellaan kasvimaahommia.

Sitten vähän pidemmästi.

Jatkuvasta kasvusta merkitykselliseen elämään

Kasvun rajat iskeytyvät silmille maastopaloina, myrskyinä, kuivuutena, rankkasateina, eläinpopulaatioiden rajuna pienenemisenä, sukupuuttoina ja valtamerien muovilauttoina. Jotta ihmiskunta voi jatkaa tätä elämäksi kutsuttua ihmeellistä matkaa, asioiden on muututtava paljon ja nopeasti.

On hylättävä ajatus jatkuvasta kasvusta - paitsi jos sillä tarkoitetaan rakkauden, luottamuksen, ilon ja merkityksellisyyden kaltaisten asioiden jatkuvaa kasvua. Parempia kasvu- ja elinoloja ei enää voi perustaa aineellisen ja taloudellisen kasvun varaan. Täytyy löytää muita olemisen tapoja; tulee oppia ajattelemaan ja elämään ilman jatkuvaa kasvua.

Tiedämme, että itselle mielekkäiden ja muiden kanssa asioiden yhdessä tekeminen voi kanavoida ahdistusta ja voimattomuutta toivoksi. Kestävyysmurros ja systeeminen siirtymä kestämättömästä kulttuurista kestävään on paljolti mielellinen siirtymä. Tähän siirtymään tarvitaan asenteiden muutosta, luovuutta, rohkeutta ja mielikuvitusta. Se voi tapahtua yhteisessä toiminnassa, löytämällä merkityksiä ylikulutuksen ulkopuolelta ja sanallistamalla ja jakamalla näitä kokemuksia.

Opetellaan kalahommia.

Omavaraistaitoja, yhteisöjä ja vaikuttamista

Omavaraistieto kiertoon vastaa konkreettisin tavoin näihin tosiseikkoihin. Tavoitteena on, että hankkeeseen osallistuvat nuoret

1. oppivat omavaraistaitoja,
2. saavat kontakteja ja samanhenkisten verkostoja,
3. oppivat sanallistamaan, mitä systeeminen siirtymä voisi kokemisen ja tekemisen tasolla merkitä, ja
4. voivat halutessaan osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Hankkeessa opitaan viljelyn, marjastuksen, sienestyksen, kalastuksen ja käsitöiden kaltaisia taitoja, joista on hyötyä elämässä, olivatpa sen reunaehdot millaiset hyvänsä. Itse tekeminen ja omavaraistaitojen oppiminen vahvistavat pystyyvyden kokemusta ja itsetuntoa.

Työpajapäivät jakautuvat kolmeen "koriin", joista yhden teema on kasvimaa & puutarha, toisen metsä & järvi ja kolmannen kädentaidot & rakentaminen. Tiedossa on mm. kasvimaan suunnittelua, kuoreiden liippimistä, kasvimaapalstan perustamista, polkupyörän korjausta, huussin rakennusta sekä retkiä mustikka- ja sienimetsään.

Opetellaan marja- ja sienihommia.

Ei lisää paineita nuorille

Mottona on se, että nuoria kannustetaan olemaan sitä, mitä he ovat, ja tulemaan siksi, miksi he ovat tulossa. Kenenkään ei tarvitse rakentaa brändiä tai alkaa yrittäjäksi ja oman elämänsä toimitusjohtajaksi. Nuorten maailmassa vaatimuksia ja paineita on jo riittävästi - tämä hanke ei niitä enää lisää.

Hanke on yksi porrasaskelma, kun laskeudutaan kohti kestävämpää maailmaa. Sanomme laskeudutaan, koska valtaosa nykymaailman ongelmista johtuu ihmisen ylettömästä puuhakkuudesta. Kestävä maailma on nykymaailmaa olennaisesti hitaampi ja levollisempi.

Kestävämmässä maailmassa, jollaiseen tässä hankkeessa pyritään, ihminen tuntee kuuluvansa maailmaan, paikkaan ja yhteisöön. Yhdessä tekeminen ja kokemusten jakaminen auttaa nuoria tavoittamaan elämälle tarkoituksia, joiden puolesta toimiminen pitää elämänhalua yllä.

Opetellaan rakennushommia.

Toisen osaan asettuminen luontoyhteyden ydintä

Ihminen on vain yksi osa luontoa, mutta ihmisellä on niin paljon valtaa, että olemme siirtäneet planeetan antroposeenin aikakauteen.

Tässä hankkeessa ajatellaan, että tämä hallitsijalaji on myös läpeensä eettinen olento; me kykenemme tajuamaan tekojemme seurauksia toisten ihmisten ja luontokappaleiden näkökulmasta. Siksi empatia, toisen osaan asettuminen ja asioiden katsominen toisen ihmisen tai olennon näkökulmasta on olennaisen tärkeä taito. Nämä kyvyt ovat keskeisiä myös luontoyhteyden kehittymisessä. Sellaisesta, mistä välittää, mitä rakastaa, mikä on itselle tärkeää ja mikä on lähellä, haluaa pitää huolta.

Miksi lähtisin mukaan? Mihin sitoudun?

Miksi mukaan? Syitä on monia. Ensinnäkin hankkeen tapahtumissa saa aina jotakin syötävää. Toiseksi niissä voi oppia uusia asioita, tutustua kivoihin ihmisiin ja saada raitista ilmaa. Kolmanneksi voi käydä niin, että elämä alkaa tuntua enemmän elämisen arvoiselta. Neljänneksi alle 29-vuotias osallistuja voi saada Tieto kiertoon -osaamismerkin, joka kukaties hyödyttää työnhaussa tai muutoin.

Hankkeesta voi noukkia rusinat pullasta ja osallistua niihin työpajapäiviin, joihin haluaa ja pääsee. Tieto kiertoon -merkin voi kuitenkin saada vain, jos osallistuu useampiin tapahtumiin.

Kannattaa tulla aloitus- ja infotapahtumaan la 26.2.22 klo 14-17 (ilmoittautumislinkki täällä) ja tutkailla, olisiko tämä oma juttu. Sanarattaan sivuilla kerrotaan myöhemmin muista hankkeen tapahtumista.

Yhteistyökumppaneita on koko joukko, mm. ALL-YOUTH-hanke, Opintokeskus SIVIS, Kohtuus Vaarassa -liike ja Omavaraopisto. Hanke kestää ainakin tämän vuoden.

Ilmoittaudu mukaan, jos kiinnostuit! Lisätietoja allekirjoittaneelta.

Topi Linjama, linjama@gmail.com, 045 1385789

Omavaraistieto kiertoon -hankkeen työntekijä