tiistai 11. lokakuuta 2022

Kasvukausi 2022: Kalaa, sieniä ja sosiaalisia verkostoja

 Yhdeksännessä Kohti omavaraisuutta -kirjoituksessa kerron vuodesta 2022, jolloin yhteiskunnallinen keskustelu omavaraisuudesta nousi Ukrainan sodan vuoksi virkistyi. Hikiloikan neljättä vuotta leimasivat kalastus, sienestys ja sosiaaliset verkostot.

Aivan aluksi on sanottava samaa kuin edellisessä postauksessa: kirjanpito on vielä summittaisempaa kuin aiemmin.

Numerot, joista Hikiloikka-hanke lähti käyntiin, ovat menettäneet merkitystään. Osin kyse on siitä, että kalorit menettävät merkitystään, jos ihmisellä on verkostot, joiden avulla hän pystyy esimerkiksi vaihtokauppoihin. Osin kyse on luovuttamisesta, sillä näen yhä selvemmin, etten saavuta tässä hankkeessa laskennallista yhden ihmisen vuotuista energiantarvetta.

Vaikka kalorimäärät näyttävät tämän vuoden osalta kehnoilta, ruokaomavaraisuuden ajatuksia olen luullakseni edistänyt enemmän kuin aiempina vuosina. Suurin tekijä on ollut Omavaraistieto kiertoon -hanke, jonka verkkoseminaari muuten pidetään to 13.10. klo 17-19. Ilmoittaudu heti täällä! Lisäksi olen kirjoittanut joitakin juttuja mainioon Elonkehä-lehteen.

Omavaraistieto kiertoon -hankkeen parhaita juttuja oli se, että ukrainalaispakolaiset liittyivät mukaan. Kuoreenpyynnistä oli oikeasti apua nälkään - tämän todisti toimittajaystäväni, joka teki keväällä juttua nuoresta ukrainalaispariskunnasta. "Vilkaisin keittiöön, siellä ei ollut mitään syötävää - vain paistettuja kuoreita", hän kertoi. Ilman hanketta ei ehkä olisi ollut niitäkään.

Hankkeen bussiretki Patvinsuon kansallispuistoon 18.9. oli ikimuistoinen: mukana oli ukrainalaisten lisäksi venäläisiä sekä vaihto-opiskelijoita useista eri maista. Paistettiin herkkutatteja nuotiolla ja tehtiin kolmen litran sienimuhennos, joka syötiin viimeistä sienenpalaa myöten.

Seuraavassa avaan vuoden tapahtumia ruokaomavaraisuuden näkökulmasta kolmella sektorilla: 1) kasvimaa & puutarha, 2) metsä ja 3) järvi.

Kasvimaa & puutarha

Kasvimaapalsta on tutusti ollut huonolla hoidolla. Olen vakavasti harkinnut palstaviljelyn lopettamista, koska 4 km suuntaansa pyörällä on turhan pitkästi. Olen vihdoin myös myöntänyt itselleni, etten viihdy palstalla. En pidä lehtokotiloita ja vesimyyriä vastaan taistelusta. En jaksa käydä kastelemassa palstaa. En ylipäänsä jaksa kovin paljon innostua viljelykasveista - mieluummin kerään kasveja, jotka eivät tarvitse hoitamista. Saa nähdä, mitä teen ensi vuoden kanssa.

Kurpitsaa sain palstalta ja pihasta ehkä 50 kg (9000 kcal), perunaa ainakin saman (37 000 kcal), porkkanaa noin 30 kg (10 000 kcal) ja hernettä ja papua varovasti arvioiden neljä kiloa (4000 kcal). Peruna ja porkkana pärjäsivät suhteellisen hyvin, mutta sipuli kuivui kesäkuussa. Palkokasvien korjuu myöhästyi ja osa oli mennyt parempiin suihin. Palsternakat jäivät vesimyyrän hännän paksuisiksi.

Erikoista tässä syksyssä on ollut se, että omalla pihalla ei ole vieläkään ollut hallaa. Korjasin kurpitsat pihasta vasta pari päivää sitten. Palstalla hallaa oli joskus syyskuun puolivälissä, mikä on aika tavanomaista.

Ekskurssi: hapattaminen

Tämän vuoden erityispiirre on ollut villivihannekset (ehkä 2000 kcal) ja hapattaminen. Käytän hapatusastiana viiden litran muoviämpäriä, jonka kanteen olen tehnyt reiän. Reikään olen työntänyt vesilukon, joita käytetään viininvalmistuksessa ja joita saa ainakin isommista marketeista.

Hapattaminen sinänsä on helppoa: silputaan, pilkotaan tai raastetaan hapatettavat ainekset ämpäriin, lisätään 1,5 % suolaa ja hakataan nuijalla niin että neste irtoaa. Pinnalle laitetaan jotakin isoja lehtiä tai porkkananviipaleita, sitten leivinpaperi ja paino päälle niin että hapatettavat peittyvät nesteeseen. Hapattuminen lähtee käyntiin, jos vain laittaa mukaan (pesemättömiä) kasveja.

Hapatteen annetaan olla muutama päivä huoneenlämmössä. Sitten se siirretään viileämpään viikoksi tai pariksi ja sen jälkeen se säilyy jääkaapissa.

Eli yksinkertaista hommaa. Mutta millainen on lopputulos - sitä en osaa näin vähällä kokemuksella vielä kuin arvailla. Olen tehnyt neljä muutaman kilon satsia erilaisia hapatteita ja oppinut, että villivihanneksia kannattaa olla hapatteesta vain osa. Pelkkiä maitohorsmiakin hapatin yhden erän, mutta se ei totta puhuen saavuttanut kovin laajaa suosiota. Par'aikaa on tulossa hapate, jossa on muun muassa valkokaalta, lehtikaalta, valkosipulia ja mesisieniä. Pitääkin viedä se viileään (aah, tuoksu on ainakin juuri oikeanlainen!).

Tästä osastosta kertyi 62 000 kcal.

Oranssi japanilainen talvikurpitsalajike Tractor F1 teki hyvän kokoiset hedelmät, mutta Blue Hubbard jäi pieneksi.

Metsä

Vuosi 2022 ei ollut mitenkään hääppöinen marja- eikä sienivuosi. Mustikkapaikkoja löytyi Keski-Suomesta heinäkuun lopulla, mutta ei enää Pohjois-Karjalasta elokuussa. Sienikausi lähti lupaavasti käyntiin, mutta elokuun kuivuus ja helteet hiljensivät rihmastot. Vahveroita oli mukavasti, mutta esimerkiksi rouskuja ja herkkutatteja ei löytynyt juuri lainkaan.

Mustikkaa saatiin ehkä 100 kg (65 000 kcal) ja sieniä luokkaa 70 kg (14 000 kcal). Muita marjoja ja omenoita saatiin lisäksi ehkä 40 kg (16 000 kcal).

Tästä osastosta yhteensä 95 000 kcal.

Kosteikkovahvero kasvaa kuivanakin kesänä.

Järvi

Tätä vuotta leimasi verkkokalastus. Ensin pidimme ystäväni kanssa talviverkkoja ja nyt syksyllä pääsin toisen ystäväni kanssa ammattimaiseen verkkopyyntiin. Näiden lisäksi keväällä nostimme taas kuoretta Pielisjoesta ja kesän aikana kalastin heittovehkeillä mökillä Keski-Suomessa.

Kuoreenpyynnistä olen kirjoittanut aiemmin, mutta verkkopyynnistä voisin pari lausetta sanoa.

Talviverkkojen pito laajensi kalastuskautta talveen ja opetti olemaan kylmyyden kanssa. Jäällä saa pystyvyyden kokemuksia, jotka lisäävät itseluottamusta. Verkkokalastus lokakuisella Pielisellä opetti, että kuha kuuluu voittajiin, sillä kuha oli ylivoimainen valtalaji. Kalastuksen kautta olen löytänyt osan juuristani, sillä pappa oli kalastaja Perämerellä.

Kalaa on saatu tänä vuonna ainakin 150 kg. Paljonko tässä on kaloreita - yritän arvailla. Kuoretta nostettiin 40 kg (40 000 kcal). Jos lopusta sanokaamme 40 % olisi mennyt perkuujätteisiin, kalanlihaa olisi 66 kg, ja jos lihassa olisi keskimäärin 900 kcal / kg, energiaa kertyisi noin 60 000 kcal.

Yhteensä järvi antoi pyöreästi 100 000 kcal. Vaikka vielähän kautta on jäljellä.

Verkkokalastusta Pielisellä lokakuussa 2022.

Pohdinta

Yhteensä vuoden saldo olisi 257 000 kcal eli 32 % yhden ihmisen laskennallisesta vuotuisesta energiantarpeesta.

Viime vuoteen verrattuna pudotusta on melkein kolmannes. Toisaalta tämän vuoden saldo on suuruusluokaltaan samaa kuin vuonna 2020, ja täytyy sanoa, että ei siltä tunnu, vaan pikemminkin tuntuu siltä, että olen tänä vuonna unohtanut koko Hikiloikan ja tehnyt kaikkea muuta kuin kerännyt ruokaa talven varalle. Tästä teen päätelmän: kun asioista muodostuu rutiini, niitä ei tarvitse erikseen ajatella, vaan ne nivoutuvat luontevaksi osaksi arkea.

Tämä oli Hikiloikan neljäs ja viimeinen vuosi. Hyvästelen tämän projektin ja kiitän saamastani kannustavasta palautteesta. On ollut yllättävää kuulla, että "tää sun proggis lienee melkein parasta, mitä näissä [omavarais]kuvioissa tällä hetkellä tehdään". Myös pitkäjänteisyydestä on kiitelty, vaikka eihän tämä homma ole ollut kuin yhden hallituskauden mittainen.

Vaikka tämä projekti on ohi, omavaraispuuhat jatkuvat. Jatkan ainakin Elonkehä-lehdessä ja voihan olla, että kirjoitan tästä teemasta vielä muuallekin.

Topi Linjama

Kirjoittaja on joensuulainen freelance-toimittaja ja Elonkehä-lehden omavaraisuustoimittaja