Kuilu sen välillä, mitä haluaisin tehdä ja mitä teen. Ideaalin ja käytännön välinen kuilu, joka toisinaan on ammottava kita. Paavali sanoisi, että sitä hyvää, mitä haluan tehdä, sitä minä en tee, ja sitä pahaa, mitä en tahdo, sitä minä teen. Kognitiivinen dissonanssi.
Jos kuilun tiedostaa, siihen täytyy jotenkin suhtautua. Yksi mahdollisuus on pyrkiä härkäpäisesti ideaaliin ja unohtaa, että siihen ei voi koskaan päästä. Tai ehkä joku voi (riippuu ihmisestä ja hänen itselleen asettamista ihanteista); omalla kohdalla en usko siihen mahdollisuuteen.
Toinen mahdollisuus on elää ristiriidan kanssa. Omassa käsitepakissani armo on se, joka rakentaa sillan kuilun yli ja sanoo, että riität tällaisena. Armon ansiosta voin jatkaa elämää ristiriidan kanssa. Ilman armoa en voisi tehdä mitään, koska elän fossiilikapitalismissa, kulttuurissa, joka rakentuu kestämättömälle.
Jotta voi toimia oikein tai väärin, on erotettava oikea ja väärä. Miten se on mahdollista maailmassa, joka ei mahdu käsityskyvyn piiriin? Atomivoima, broileriteollisuus, internet, kivipestyt farkut - ainakaan minä en ymmärrä.
Väitän, että maailmasta on tehty monimutkainen tarkoituksella, jottei meillä olisi paha olla siitä väärästä, missä me olemme mukana. Väärään synnytään ja kasvetaan, siihen kasvatetaan ja siitä tulee normi: niin kaikki tekevät.
Mutta armo sanoo, että ei ole väärin, että olet siinä tänään; ei ole väärin, että olet syntynyt kulttuuriin, joka on pielessä ja tuhoaa.
Tutkija Marko Ulvila puhui joskus Kohtuusklubissa talouslaskusta. Hänen askelensa kohti mielekkäämpää ja käsitettävämpää elämää olivat muistaakseni seuraavat: 1) heitä televisio (ja miksei myös tietokone) ikkunasta ulos ja 2) työnnä kätesi multaan, vaikka sitten kukkaruukkuun. Tietokonetta en ole kyennyt lemppaamaan ulos, mutta puutarhanhoitoa olen kokeillut ja tullut siihen tulokseen, että minun elämänsisällöksi riittäisi ehkä 35 %:sesti se, että kerään ja tuotan raaka-aineita, jalostan niistä ruokaa jonka sitten syön.
Niinpä jaan linkin: näin rakennat kohopenkin. Ei kun hihoja käärimään. Ostetaan yhdessä siemenet.
Ilmeisesti metsästäjä-keräilijätaustasta johtuu, että ihminen on onnellisimmillaan, kun hän käyttää ravinnon etsintään ja hankintaan sekä pesänrakentamiseen noin 4 tuntia päivässä ja viettää lopun ajan valitsemallaan mieleisellä tavalla. Tämän tiedon olen myös kokeellisesti varmistanut, mutta valitettavasti nyky-yhteiskunnan enemmän tai vähemmän tarpeelliset velvoitteet ovat tehneet kokeiluista lyhytaikaisia ja ne on tehty lomien ohessa.
VastaaPoistaHauska havainto. Neljä tuntia kuulostaa oikein sopivalta määrältä.
VastaaPoista