Laskelmia kasvukaudelle 2021

Kuudennessa kohti omavaraisuutta -kirjoituksessa suunnitellaan kasvukautta 2021 ja pyöritellään numeroita.

Kertaan lähtökohdat. Pyrin neljän vuoden aikana saavuttamaan sellaisen ruokaomavaraisuuden tason, jonka sisältämä energia riittäisi elättämään yhden ihmisen (800 000 kcal).

Tutkin, voinko päästä tähän tavoitteeseen valitsemillani periaatteilla ja vallitsevissa olosuhteissa, joita ovat mm. se, että en kasvata enkä ammu eläimiä, en muuta maalle enkä kuormita projektilla perhettä kohtuuttomasti. Hikiloikan hengessä pyrin selviämään mahdollisimman vähällä konevoimalla.

Etenen kohti tavoitetta portaittain niin että kasvukaudella 2019 tavoite oli 25 %, tänä vuonna 50 %, ensi vuonna 75 % ja vihdoin 2022 täydet 100 %. Suhtaudun projektiin vakavasti, mutta en aio hirttäytyä siihen. Jos saavutan laskennallisen yhden ihmisen ruokaomavaraisuuden, hyvä niin. Jos en, hyvä niinkin, sillä olen oppinut paljon hyödyllisiä asioita.

Lanttu tulee saamaan kasvimaalla isomman roolin.

Kynä ja paperi

Kun tavoitteet kovenevat, vaaditaan enemmän systemaattisuutta ja suunnittelua. Siksi kaivoin esiin ruutupaperin ja pari kynää ja aloin laatia viljelysuunnitelman aihiota.

Suunnitelman pohjana on vuokraamani alue kaupungin palsta-alueella. Alue sisältää kolme palstaa, jotka kukin ovat mitoiltaan noin 8 m x 8 m. Kaksi palstoista on jaettu viiteen pohjois-etelä-suuntaiseen lohkoon (kuva alla). Kolmas palsta (kuvan oikeassa yläkulmassa) on kapeampi, sillä en ole hennonut kuokkia sen reunasta pois edellisen viljelijän perennapenkkiä.

Viljelysuunnitelmassa pyrin huomioimaan aluetta vaivaavat vitsaukset (ennen kaikkea vesimyyrä ja hallanarkuus), viljelykierron, käytössä olevat siemenvarastot ja omat mieltymykset. Kolmen palstan suunnitelma näytti 21.10.20 tältä:

3 palstaa, joilla 14 lohkoa.

Yksi ruutu vastaa noin 60 cm:ä kasvimaalla. Pikkuviivat lohkojen päissä kertovat rivien määrän. Kylvän sovelletulla ruutuviljelyperiaatteella aika tiheään, porkkanalla ja härkäpavulla riviväliksi jää noin 20 cm, lantulle annan vähän enemmän tilaa. Herneen ajattelin kylvää kolmeen paririviin.

Seuraavaksi tein maltillisen laskelman, paljonko satoa palstalta mahdollisesti voisi tulla ja kuinka paljon sato sisältäisi energiaa.

Satoarvioita.

Pinta-ala ei kerro ihan koko totuutta, koska palstan reunalla on myös pari kohopenkkiä. Perunalohkojen väliin en jätä käytävää.

Tällä suunnitelmalla palsta antaisi reilut 100 000 kcal. Kun kauden 2021 kokonaistavoite on 600 000 kcal, josta vähintään puolet saisi tulla kasvimaalta, jään tällä suunnitelmalla alkusuoralle.

Tarvitsen lisää pinta-alaa, minkä lisäksi viljelyn tulee olla intensiivisempää.

Pinta-alan kasvattaminen ei periaatteessa ole ongelma, sillä palstoja on kyllä tarjolla. Pullonkaulaksi voi muodostua aika ja alaselkä. Luulen, että ehdin keväällä laittaa jonkinlaiseen viljelykuntoon korkeintaan yhden lisäpalstan. Jos pioneerilajeiksi kylväisi vaikkapa härkäpapua ja kurpitsaa, uusi palsta voisi antaa varsin vähällä työllä 30 000 kcal. Samalla olemassaolevilta palstoilta vapautuisi tilaa perunalle.

Intensiteettiä voi kasvattaa esimerkiksi tuomalla palstalle enemmän hevosenlantaa kuin alun perin ajattelin ja viettämällä palstalla enemmän aikaa, sillä palstalla vietetty aika korreloi suoraan satomäärään. Lisäksi suunnitelmassa voisivat painottua perunan ja lantun kaltaiset kasvit, jotka antavat paljon satoa. Niiden osuutta kasvattamalla kolmelta palstalta voisi saada lähemmäksi 200 000 kcal.

Uusi suunnitelma

Parin päivän tauon jälkeen otin uudelleen esiin kynät ja paperin.

Päätin vuokrata neljännen palstan, ja sen kanssa suunnitelma on tällä hetkellä tällainen: käännän palstan toukokuun alussa ja istutan sille esimerkiksi lanttua ja kurpitsaa. Näin ollen kolmen vanhan palstan suunnitelma ja kalorilaskelma menevät uusiksi.

4 palstaa, 19 lohkoa.

Neljän palstan sadosta saatava energia nousisi 150 000 kcal:n paikkeille. Vaikka lisäisin intensiteettiä ja kyntäisin pihan kasvimaaksi, 300 000 kcal saattaisi jäädä toiveeksi. Ja vuonna 2022 tavoite vain kasvaa.

Pelkkä kasvimaan laajennus ei siis riitä. Kaksi peliliikettä ajattelin lisäksi tehdä.

Ensinnäkin ostan hyvän polkupyörän, jolla pidemmät marjaretket käyvät miellyttävämmin.

Toiseksi alan kalastamaan. Tuppaudun jonkun kaveriksi verkoille, hion hauenpyyntiä ja lippoan keväällä kuoretta. 100-200 kg kalaa edistäisi kivasti tätä projektia.

Topi Linjama

Kirjoittaja on joensuulainen freelance-toimittaja ja filosofian maisteri

Mustikkaa ja herkkutattia - kasvukausi 2020 numeroina

Viidennessä kohti omavaraisuutta -kirjoituksessa käyn läpi päättymässä olevaa kasvukautta kcal-numeroiden valossa ja pohdin, kuinka nelivuotinen ruokaomavaraisuusprojekti voisi tästä edetä.

Laiskasti hoidettu kasvimaapalsta syyskuun puolivälissä. Vasemmalla peltohernettä, keskellä palsternakkaa ja porkkanaa, oikealla härkäpapua. Herneet ja pavut on jo korjattu pois.

***

Ihmiskunta on tienristeyksessä, sanoo YK:n juuri ilmestynyt biodiversiteettiraportti. Aika käy vähiin ja tihentyy, on tehtävä aiempaa nopeammin aiempaa isompia ja oikeampia ratkaisuja, jotta me ylipäänsä voimme elää sinisellä planeetalla.

Tämä teksti on väliraportti omasta projektistani (jota voi kutsua myös defenssiksi, pakenemiseksi tai itseensäkäpertymiseksi), pyrkimyksestä edetä kohti ruokaomavaraisuutta. Tällä puuhastelulla ja siitä raportoinnilla on ainakin kaksi tavoitetta: 1) haluan seuloa esiin tietoa, josta olisi hyötyä ja jolla olisi käyttöä, ja 2) haluan pitää psyykeni ja kehoni toimintakunnossa (juuri nyt tosin kärsin viheliäisestä iskiaskivusta, jonka yhtenä syynä saattaa olla marjanpoiminta).

***

Kuten sarjan ensimmäisessä postauksessa koetin sanoa, pyrin saavuttamaan neljän vuoden aikana sellaisen ruokaomavaraisuuden tason, joka laskennallisesti kattaa yhden ihmisen yhden vuoden energiantarpeen. Seitsemän hengen perheessämme tuo taso merkitsisi sitä, että ruokavaliosta saadusta energiasta 1/7 tulisi alla olevista raaka-aineista. Kiloissa osuus on paljon suurempi, koska kerätyn ja kasvatetun kasviksen energiatiheys on matala. Pääosassa tässä hankkeessa ovat metsien marjat ja sienet, kolmen aarin kasvimaapalsta ja 800 neliön omakotitalotontti. Mutta puuhamaata on laajennettava, kuten pian tullaan huomaamaan.

Ideana on tuottaa ja kerätä ruoka mahdollisimman pitkälti ilman konevoimaa; tavoitteena on tehdä hikiloikka, joka kokemuksellistaa ihmisen suhteen energiaan ja tekee elämästä täydempää ja mielekkäämpää. Kirjoitin aiheesta keväällä artikkelin Elonkehä-lehteen, mistä se on vapaasti luettavissa.

Edelleen ajatuksenani oli, että ruokaomavaraisuus kasvaisi hyppäyksittäin siten, että ensimmäisenä vuonna (2019) se olisi 25 %, toisena (2020) 50 %, kolmantena (2021) 75 % ja vihdoin vuonna 2022 sata prosenttia.

Että tältä pohjalta.

Tarkennusta energiatarpeeseen

Päivitetään aluksi numeroita.

Aeimmissa blogiteksteissäni ja Elonkehän Hikiloikka-artikkelissa oletin, että energiantarpeeni olisi noin 2500 kcal päivässä. Kuitenkin kun pidin fineli-tietokannassa ruokapäiväkirjaa, näyttäisi siltä, että energiantarve olisi lähempänä 2000 kuin 2500 kcal:ia. Olen kyllä pitkä, mutta en kovin painava (painoindeksi hieman yli 20), mikä vaikuttaa energiantarpeeseen. (Hyöty)liikunta keskittyy kasvukauteen.

Tästä lähtien käytän laskelmien pohjana 2200 kcal:in päivätarvetta, mikä merkitsee vuositasolla 800 000 kcal:ia. Aiempi vuosiarvio oli 900 000 kcal.

Viime vuoden (2019) omavaraisuusaste olisi uuden vertailuluvun mukaan juuri se 25 %, mikä oli tavoitekin.

Palsta

Kasvimaapalstalla olen viljellyt tänä vuonna perunaa, porkkanaa, lanttua, härkäpapua, hernettä, palsternakkaa, pensaspapua, sipulia ja kesäkurpitsaa. Muutama huomio näistä (sulkeissa karkea kalorimäärä, luvut haettu finelistä).

Peruna: Osan perunamaasta istutin puolikkailla siemenperunoilla. Ei toimi. Perunamaa on samassa paikassa kuin viime vuonna (aiemmin ollut juolavehnikkönä) ja sepän toukkia on yhä maaperässä riesaksi asti. Katteena käytetty olki on ehkä vienyt maaperästä typpeä, sillä perunanvarret näyttivät hieman kalvakoilta. Osa potuista on vielä maassa, satoa voisi tulla vaatimattomat 25 kg (noin 18 000 kcal).

Porkkana: Porkkanaa kylvin ensimmäistä kertaa kaksi lohkoa (yksi lohko = 8 m x 1,2 m). Kesällä rusakko tykkäsi syödä naatteja, mutta harsolla sain ongelman ratkaistua. Sen sijaan vesimyyrä rokotti aika isosti toista lohkoa, ja jouduin nostamaan porkkanat siitä syyskuun alussa kesken kasvukauden. Vaikka en pidä tappamisesta, ensi kesän tavoitteeksi voisi ottaa vesimyyrän nitistämisen. Osa porkkanasta on vielä maassa, satoa tulee ehkä 30 kg (10 000 kcal).

Lanttu: Lanttua laitoin yhden lohkon. Siirsin harvennustaimia toiseen lohkoon ja ne lähtivät aika hyvin käyntiin. Lantut ovat vielä maassa. Näihin myyrä ei näytä kajoavan. Satoa saattaisi tulla 20 kg (7000 kcal).

Härkäpapu: Vielä osa korjaamatta, satoa tullee kolmisen kiloa (3000 kcal).

Herne: Kaksimetriseksi kasvava Inkilä-maatiaisherne on palstalla komea näky. Kahdeksan metrin tuplarivi antoi satoa 2,6 kg (3000 kcal), mikä on mielestäni erittäin hyvin.

Palsternakka: Vielä maassa, satoa muutamia kiloja (2000 kcal).

Pensaspapu: Lämmin alkukesä houkutteli (taas) kylvämään liian aikaisin. Suurin osa siemenistä jäi itämättä. Satoa vain 1,5 kg (500 kcal), vaikka sään puolesta olisi voinut tulla nelinkertainen määrä.

Sipuli: Kärsi alkukesän kuumuudesta ja hukkui heinäkuussa heiniin. Satoa 3,3 kg (1000 kcal).

Kesäkurpitsa: Olikohan 8 taimea, satoa 23 kg (4000 kcal).

Satoa palstalta: kesäkurpitsoita, yksi Sweet Mama -kabocha-kurpitsa, porkkanaa ja lanttua, lehtikaalta, pensaspapua.

Yhteensä palstalta tulisi vajaat 50 000 kcal. Vietin palstalla tänä vuonna aikaa vain 70-80 tuntia (viime vuonna 100 tuntia), mikä on tietenkin liian vähän. Paremmalla hoidolla esimerkiksi lantut olisivat antaneet enemmän satoa. Nyt harventaminen jäi puolitiehen.

Piha

Pihasta ei ole paljoa kerrottavaa. Vähän kurpitsaa, parikymmentä kiloa omenaa, muutama kilo lehtikaalta, yrttejä, vähän herukoita. Ehkä 10 000 kcal. Kunhan pensasaita, johon istutimme hyötykasveja, alkaa tuottaa, satoa tulee jonkin verran enemmän.

Pihasta 16.9.2020: muutama talvikurpitsa ja kuusi kiloa omenaa.

Pihan ja palstan yhteenlaskettu energiamäärä on 60 000 kcal (viime vuonna 75 000). Perunasato oli tänä vuonna huomattavasti viime vuotta pienempi. Myös omenoita on ollut vähemmän.

Marjat

Mustikkavuosi oli oikein hyvä ja sitä tulikin kerättyä omaan käyttöön peräti 178 kg (115 000 kcal). Tällä pitäisi pärjäillä ensi kauteen. Vadelmaa kerättiin reilu 20 kg (10 000 kcal), herukoita samoin (12 000 kcal). Hillaa saatiin vajaa sangollinen (4500 kcal). Puolukat on vielä keräämättä, samaten marja-aroniat, joista ajattelin kokeilla tehdä hyytelöä.

Marjametsästä on siis toistaiseksi tullut reilut 140 000 kcal, mikä on ehkä 30 000 kcal enemmän kuin viime vuonna.

Mikä sienikesä!

Jokaisella sienivuodella on niin vahvat erityispiirteet, että ei ole olemassa mitään "normaalia sienivuotta". Viime vuonna metsissä ei ollut oikeastaan mitään, mutta tänä vuonna sato oli aikainen ja runsas. Etenkin herkkutatilla oli huippuvuosi ja kantarellia oli tavallista enemmän.

Sienikesä (heinä-elo) 2020 oli ehkä tämän vuosituhannen toiseksi paras (kesän 2003 jälkeen), mutta sienisyksy (syys-loka) 2020 ei ole paljoa tarjonnut ainakaan vielä. Suppilovahveroa löytyi vain kosteista paikoista, kun kävin tutkimassa tilannetta jokin aika sitten.

Metsäsieniä on kerätty tähän mennessä yli 90 kg (27 000 kcal), joista suurin osa herkkutatteja. Lisäksi sienten kasvatus on laajentunut sisätiloissa (kellarissa on pieni sienimö) ja siirtynyt pihamaalle (pihalla pölliviljelmiä ja kaksi sienipetiä). Osterivinokasta on saatu 24 kg (6000 kcal).

Kahden kilon osterivinokas takapihan sienipedistä. Keväällä 2021 järjestän yhden tai useamman kurssin, jolla pedinteko opitaan - pistä @sieniapaja seurantaan, niin tiedät, milloin tapahtuu.

Sienikausi toki vielä jatkuu, mutta tässä vaiheessa kaloreita on kerätty talteen 33 000.

Kuoretta lippoamassa

Kalaa on saatu noin 30 kg, joista 22 kg kuoretta (22 000 kcal) ja vähärasvaisempia kaloja loput (6500 kcal).

Purkkikalaa kuoreesta.

Viime vapun jälkeen olin ensimmäistä kertaa kuoretta lippoamassa, mistä kirjoitin Lapselliset miehet -blogiin. Ja ennakkotietona: ensi keväänä on Joensuuhun tulossa EU-rahoitteinen kuorefestivaali. Seuratkaa paikallista uutisointia huhtikuussa!

Kalasta kaloreita on tähän mennessä kertynyt 28 500. Kalan määrää voisi melko vaivattomasti lisätä.

Yhteenvetoa ja pohdiskelua

Kun kaikki tämä (eli nuo neljä kursivoitua lukua) summataan yhteen, päästään suuruusluokkaan 260 000 kcal, mikä on noin 33 % laskennallisesta yhden aikuisen vuotuisesta energiatarpeesta. Vielä puuttuu siis 140 000 kcal, jotta päästäisiin 50 %:n tavoitetasoon. Puolukoiksi muutettuna puuttuvat kalorit tarkoittaisivat 250 kiloa - siinä olisikin lapsilla syöminen.

Oletetaan, että rekrytoisin perhettä mukaan tähän hommeliin, olisimme ahkeria ja kokoaisimme puolukkaa 100 kg (56 000 kcal) ja marja-aroniaa parikymmentä kiloa (10 000 kcal), saisimme maa-artisokkaa kohopenkistä 5 kg (2500 kcal) ja suppilovahveroita ja muita sieniä talteen vielä 25 kg (6500 kcal), ja jostain vielä siunaantuisi omenoita 20 kg (7000 kcal). Näillä eväillä päästäisiin 342 000 kcal:n paikkeille eli 43 %:n tavoitetasoon. Hyvin todennäköistä kuitenkin on, että jään selvästi jälkeen tämän vuoden tavoitteesta.

Vielä vaikeampaa on näillä spekseillä päästä ensi vuoden 75 %:n tasoon. Rajoittavia tekijöitä on erityisesti kaksi: vähäinen viljelypinta-ala ja kellarin puute. Molemmat kysymykset pitää saada ratkaistua ensi vuonna, ensin mainittu viimeistään toukokuussa, jälkimmäinen viimeistään syyskuussa.

Myös viljelyn intensiteettiä voi ja pitääkin kasvattaa, mikäli tavoitteeseen halutaan päästä. Pihan roolia täytyy kasvattaa (parhaana kesänä korjasin satoa yksin kohopenkistä noin 90 kg).

Ajattelin, että tekisin tähän vielä viljelysuunnitelmaa ensi vuodelle, mutta eiköhän teksti ole kyllin pitkä ilman sitäkin.

Tarkistakaa faktat ja numerot! Voi olla, että sekaan on lipsahtanut virheitä.

Topi Linjama

Kirjoittaja on joensuulainen freelance-toimittaja ja filosofian maisteri

Kasvukausi 2019 numeroina

Neljäs Kohti omavaraisuutta -kirjoitus, jossa käydään läpi päättymässä olevaa kasvukautta energian ja työn näkökulmista ja hahmotellaan seuraavan kasvukauden askelmerkkejä.

Tämän sarjan ensimmäisessä kirjoituksessa esitin, että nostaisin vähitellen perheemme ruokaomavaraisuuden tasoa. Nyt kun kasvukausi alkaa olla lopuillaan, on aika tarkastella, millä askelmalla olen, mitä olen oppinut ja mihin suuntaan jatketaan.

Jaan ruokapuolen vähän epäloogisesti kolmeen osaan: 1) kasvimaa, 2) marjat ja hedelmät (puutarha & metsä) ja 3) sienet.

1. Kasvimaa

Noin kolmen aarin kasvimaalta (ja kasvihuoneesta) satoa on tullut yhteensä 150 kg. Eniten sain perunaa (71,7 kg / 53 800 kcal), kurpitsaa (21,9 kg / 4400 kcal), porkkanaa (21 kg / 6900 kcal) ja tomaattia (8 kg / 1800 kcal). Yhteiskalorimääräksi arvioin 75 000 kcal.

Sadonkorjuuta 20.9.2019

Kasvimaalla vietin aikaa kasvukauden aikana noin sata tuntia. Vielä on joitakin syystöitä tekemättä, vaikka sato onkin kerätty.

Helpoimmat kalorit tulivat puolen aarin perunamaasta. Tunnin työpanos tuotti keskimäärin 1,7 kg perunaa. Suuri osa työstä kului perunamaan perustamiseen, joten olettaa sopii, että ensi kesänä sitä saadaan vähemmällä työllä.

Peruna menestyi kohtuullisesti, vaikka tein perunamaan juolavehnää kasvaneelle lohkolle. Perunoissa oli paljonlaisesti keltaisia sepäntoukkia, koska ne viihtyvät heinäpellossa. Lajike oli erinomaisen maukas luomu-Annabelle.

Kurpitsat jurottivat pitkälle heinäkuulle, ja sitten palstalle iski vielä harvinaiseen aikaan (7.8.) halla. Kylmä ja kuiva kesä ei suosinut kurpitsaa ja miltei aarin kurpitsamaa tuotti kurpitsaa vain muutaman vaivaisen kilon. Enemmän taisin saada kotipihan kohopenkistä, joka on vähemmän hallanarka. Ensi kesänä en ehkä laita viittäkymmentä taimea.

Kumma kyllä halla ei tehnyt vahinkoa naapuripalstalla. Nähdäkseni ainut ero oli se, että minulla ei ollut korkeampia kasveja seassa, mutta naapurilla oli. Täytyy pohtia tätäkin asiaa ensi kaudeksi.

Porkkanan työläys kitkemisvaiheessa palkittiin, kun toin palstalta tuoreita porkkanoita pöytään. Ne hävisivät alta aikayksikön. Nyt porkkanaa oli kymmenen neliötä, ensi kesänä laitan paljon enemmän. Satoisuus oli siis yli 2 kg / neliömetri, kun perunaa tuli neliöltä vain hieman toista kiloa.

Huhtikuun lopussa kylvetty härkäpapu menestyi hyvin. Kymmenen neliön lohko tuotti 3 kg härkäpapuja, mikä tarkoittaisi 3000 kg:n hehtaarisatoa, mikä lienee aivan kelvollinen määrä. Ensi vuonna kylvän paljon enemmän härkäpapua, koska a) se on varma, b) se ei vaadi juurikaan hoitoa, c) se on helppo säilöä ja d) käyttää, kunhan vain älyää alkaa tehdä siitä hummusta.

Kasvimaan kuriositeetteina voisi mainita juolavehnäkahvin ja valkosipulivoissa paistetut lehtokotilot. Vuohenputkipestosta tuli suosikki.

2. Marjat ja hedelmät

Metsän ja pihan marjoista ja hedelmistä eniten saimme mustikkaa (110 kg / 71 500 kcal), omenaa (26 kg / 9800 kcal), herukoita (19 kg / 10 800 kcal) ja vadelmaa (19 kg / 9100 kcal). Yhteensä tästä osastosta kertyy noin 120 000 kcal, mutta puolukkaa, omenaa, aroniaa ja karpaloa saattaa vielä kertyä.

Mustikka on lempparimarjani ja sitä on tullut vuosien mittaan poimittua ehkä viisi- tai kuusituhatta litraa, josta valtaosan olen myynyt. Tämän vuoden omaan käyttöön kerätty 180 litraa on enemmän kuin minään aiempana vuonna. Mustikkakeittoa pitäisi nyt riittää joka päivä vuoden ympäri, minkä lisäksi tiedossa on pari viikkoa juolukkakeittoa, kun juolukkaa sattui eräältä suolta löytymään.

Vadelma on erinomainen mustikkasopan maustaja, mutta sitä on tuskastuttavan hidas poimia. Omena sen sijaan on vaivaton kerätä ja sitä on tänä vuonna tullut paljon.

Tämän osaston helpoimmat kalorit tulivat mustikkametsästä ja omenapuun alta. Molemmissa tunnin työpanos tuotti kaksi kiloa marjaa tai hedelmää, mutta koska mustikassa on enemmän kaloreita, se vie pidemmän korren. Laskin työpanokseen matkat, keruun, putsauksen ja säilönnän (mustikat pakastimeen, omenat hilloksi).

Huvittavaa muuten, että perunaa viljelemällä pääsisin 2-3 euron tuntitaksoille, mutta mustikkaa poimimalla 20-30 euron tuntumaan. Tämä johtuu muun muassa siitä, että teollisessa perunan viljelyssä voidaan - toisin kuin mustikanpoiminnassa - hyödyntää koneita ja niiden käyttämää halpaa energiaa, jonka hinnassa ei näy ympäristövaikutukset.

3. Sienet

Sienistä ei ole paljoa kerrottavaa, koska Pohjois-Karjalan sienisyksy on ollut heikoin 40 vuoteen. Näin arvioi eräs pitkän linjan sieniharrastaja.

Jotakin sentään löytyi. Korvasieniä kerättiin keväällä muutama ämpäri (6 kg / 1300 kcal), kosteikkovahveroita löytyi hieman (4 kg / 1000 kcal) ja takapihan kanto on antanut koivunkantosientä (3 kg / 600 kcal). Yhteensä sieniä on kerätty 30 kg (8000 kcal), mutta erikoista on se, ettei säilöön asti ole saatu juuri mitään. Suppilovahveroita voi toki vielä löytyä.

Pitkän etsinnän jälkeen 26.9. löytyi suppilovahveroita

Tuoretta sientä saan kuitenkin ympäri vuoden, sillä kellarissa on laajeneva osterivinokasviljelmä. Tätä erinomaista sientä voi kasvattaa vaikka kahvinporoissa, mutta itse suosin olkipellettiä. Ennakkotietona sellaista, että kevätpuolella Joensuun kansalaisopistolle tullee kurssi, jolla opetellaan osterivinokkaan kasvatus.

Jos panos/tuotos-suhdetta ajatellaan, niin esimerkiksi kiloon suppilovahveroita (keruu+putsaus kuivattavaksi) kului tämän syksyn retkellä aikaa miltei kolme tuntia, mikä on paljon.

Mitä seuraavaksi?

Tavoitteita voi asettaa - eri asia, mitkä niistä toteutuu.

Tänä vuonna itse tuotetun ja kerätyn ruuan energiamäärä on suuruusluokaltaan 200 000 kcal. Mahdollisia varastotappioita ei ole tässä huomioitu. Tällä energiamäärällä elelisin tuollaiset kaksi ja puoli kuukautta. Tavoitteena on saada tämä luku tuplattua ensi vuonna.

Ensi vuonna aion laajentaa kasvimaata neljään aariin. Valitsen kasvit siten, että palsta antaa satoa, tulipa kesästä sitten kuuma tai kylmä. Porkkanan ja härkäpavun alaa lisään, kurpitsan osuutta vähennän. Laitan palsternakkaa syyskylvönä ja kasvatan jotakin nopeakasvuista kasvia, jonka taimilla voisi paikkailla kasvimaan aukkokohtia vaikka vielä heinäkuussa. Lisään vuoro- ja ruutuviljelyä. Kellariongelma täytyy selvittää syksyksi.

Sienten viljelyä ajattelin laajentaa pihamaalle. Siitakesienet voisivat menestyä ristiin pinotuissa koivupölleissä pihan varjoisassa päädyssä. Joku Erkki Pöytäniemen kaltainen henkilö pystyy varmaan auttamaan minua tässä alkuun. Jos sienivuosi on hyvä, kerään sieniä myös huonon vuoden varalle. Tyhmää, kun sienivarasto on loppusyksyllä melkein tyhjä.

Topi Linjama

Kirjoittaja on joensuulainen freelance-toimittaja ja filosofian maisteri

Marjat & ruokaomavaraisuus

Kolmas Kohti omavaraisuutta -kirjoitus, jossa pohditaan metsämarjojen osuutta ruokaomavaraisessa taloudessa.

Pyöräilin aamulla metsään ja keräsin vähän toista ämpäriä (ehkä 7 kg) mustikoita. Nykyisin ajattelen mustikoita paitsi hyvänmakuisina ja terveellisinä marjoina, myös energiana: 7 x 650 kcal = 4550 kcal. Eli marjastajan vajaan parin päivän tarve. Saattaa tosin heittää vatsan sekaisin, jos vetää viisi litraa mustikoita päivässä.

Omavaraisuusprojektissani marjoilla, etenkin mustikalla, on tärkeä rooli. Mustikkaa kerään siksi, että pidän sen mausta, mutta myös siksi, että osaan poimimistekniikan ja tunnen sille käyttötapoja.

Olennaista mustikanpoiminnassa on jalkatyö: kannattaa alkaa poimia vasta, kun löytää hyvän paikan. Kun sellaisen on Pohjois-Karjalassa löytänyt, mustikkaa kerää hyvinkin tuollaiset 6-7 ämpäriä päivässä. Jos sangollisen poimimiseen kuluu yli tunti, kannattaa etsiä parempi paikka.

Kypsää mustikkaa

Usein meillä on ollut mustikkaa pakasteessa noin 120 litraa (72 kg). Sekin merkitsee jo aika montaa pakasterasiaa, mutta silti se tarkoittaa vain noin 47 000 kcal:ia, joka on alle 5 % yhden ihmisen vuotuisesta energiantarpeesta. Puhun yksinkertaisuussyistä nyt yhdestä ihmisestä, en koko seitsenhenkisestä perheestämme, jota tämä projekti koskettaa.

Jos ajattelee ruokavaliota, 120 litraa vuodessa (reilut 3 desiä päivässä) ei vielä tarkoita sitä, että menu olisi kovin mustikkapitoinen. Ruokavalion näkökulmasta määrän voisi helposti ainakin kaksinkertaistaa: aamupalalla esimerkiksi puoli litraa marjoja ja päivän mittaan litkii mustikkakiisseliä. Tällöin mustikan osuus nousisi 10 %:in vuotuisesta energiantarpeesta.

Olen tottunut Marjurin leveään poimuriin

Puolukka on toinen helppo marja. Mustikka toimii paremmin aamupalalla ja makeissa ruuissa, mutta puolukan paikka on mielestäni lounaspöydässä perunan vieressä. Hillo on sokeroimatonta survosta suunmyötäisempää, mutta varmasti survokseenkin tottuu. Puolukka sisältää energiaa vähemmän kuin mustikka (puolukka 49 kcal, mustikka 65 kcal sadassa grammassa). Jos puolukkaa keräisi sata litraa (noin 50 kg), se merkitsisi 24 500 kcal eli noin 2,5 %:a vuotuisesta energiantarpeesta. Tuplasti enemmänkin (eli noin 270 grammaa survosta päivässä) pystyisi varmasti käyttämään.

Kolmas tärkeä marja on vadelma (48 kcal / 100 g). Vadelman paikka on mielestäni mustikan kaverina sopassa tai hillossa aromia antamassa.

Vadelmassa pullonkaulaksi muodostuu keruunopeus (tai -hitaus) eikä sitä sen vuoksi oikeastaan kannata poimia kovin montaa ämpärillistä. Mustikkaämpäriin menee metsästä pakasteeseen ehkä keskimäärin ehkä kaksi tuntia, kun ottaa huomioon ajan, joka kuluu paikan löytämiseen ja matkoihin. 120 litraa eli 12 ämpäriä tarkoittaisi näin ollen 24 työtuntia.

Keruu voi olla nopeaakin: Lieksan Hiienvaarassa oli 2006 poikkeusolot, kun keräsin mustikkaämpärin 17 minuutissa. Yleensä nopeimpaankin sangolliseen kuluu puoli tuntia. Puolukka on yleensä mustikkaa nopeampi sekä poimia että putsata.

Yhteenvetona voisi sanoa, että marjojen osuus ruokaomavaraisuudessa voisi energiantarpeen näkökulmasta nousta pienellä vaivannäöllä 15 %:n suuruusluokkaan.

Teen vielä havainnollistamismielessä listauksen, josta voi vertailla, paljonko päivässä pitäisi syödä mitäkin ruoka-ainetta, jotta saisi riittävän määrän energiaa. Otan ruoka-aineet omasta kokemuspiiristä ja pidän pohjana 2500 kcal:n päivätarvetta. Numerot on pääosin finelin sivuilta.

Mustikka: 3,8 kg (noin 6,5 litraa)
Puolukka: 5,1 kg (noin 10 litraa)
Herkkutatti: 8,3 kg
Peruna: 3,3 kg
Porkkana: 7,5 kg
Kesäkurpitsa: 13,9 kg
Kurpitsansiemen: 0,4 kg
Herne: 2,9 kg
Härkäpapu: 2,5 kg
Hauki: 3,1 kg

Vertailun vuoksi:

Sokeri: 0,6 kg
Ruokaöljy: 0,3 kg
Maitosuklaa: 0,5 kg
Pizza tai ranskalaiset perunuat: reilu 1 kg

Topi Linjama

Kirjoittaja on joensuulainen freelance-toimittaja ja filosofian maisteri

Sienet osana ruokavaliota

Toinen Kohti omavaraisuutta -kirjoitus, jossa kysytään, millainen rooli sienillä voisi olla omavaraiseläjän ruokavaliossa.

Sienet ihmisravintona

Suomalaisissa sienioppaissa tavataan sanoa, että sienten arvokkain puoli on maku. Sanotaan myös, että sienten kuiva-aineesta voi olla lähes puolet proteiinia, minkä lisäksi kuiva-aineessa on runsaasti kuituja sekä joitakin hivenaineita ja vitamiineja. Kirjoitin sienten ravintosisällöstä Maaseudun Tulevaisuuteen pari vuotta sitten jutun, jonka sisällön voisi kiteyttää edellisen virkkeen lisäksi niin, että tateissa on paljon beetaglukaania (vesiliukoinen kuitu, jonka yhteydessä saa käyttää terveysväittämää) ja suppilovahveroissa (ja sen sukulaisissa) melko paljon D2-vitamiinia.

Maun ja vitamiinien lisäksi sieniä syödään maailmalla paljolti sen vuoksi, että niitä pidetään funktionaalisina elintarvikkeina. Kirjoitin sienten terveysvaikutuksista artikkelin, joka mielestäni kuuluu parhaimpiin saavutuksiini journalismin alalla. Jätän funktionaalinen elintarvike -sivupolun omavaraisuusteeman yhteydessä kuitenkin tähän.

Energianäkökulmasta sienillä ei kuuhun lennetä: tuoreen herkkutatin energiasisältö on lantun ja porkkanan luokkaa eli aika kevyttä ravintoa. Suuri ero sen sijaan on proteiinien määrässä ja koostumuksessa. Sienistä saa kaikkia kahdeksaa aminohappoa, joita ihminen ei pysty itse valmistamaan, ja esimerkiksi herkkutatin aminohappokoostumus on lähellä punaista lihaa, sanoo Arja Hopsu-Neuvonen Marttaliitosta.

Sienten rooli ruokavaliossa

Paljonko sieniä syödään? YLEn jutussa kerrotaan, että Suomessa keskimäärin puoli kiloa vuodessa (kun Aasiassa vedetään tyypillisesti 20 kiloa vuodessa). Moni ei syö sieniä lainkaan, joten ehkä himosienestäjät syövät hyvinkin paljon?

Selvittelin sieniharrastajien sientenkäyttöä muutamassa somen sieniryhmässä. Keskusteluista syntyi varsin nopeasti kuva, että harvalla on tarkkaa käsitystä siitä, kuinka monta kiloa vuodessa sieniä tulee syötyä. Tämä ei ole lainkaan kummallista - emmehän muutenkaan kirjaa ylös syömiämme ruokamääriä. Sienten osalta tilannetta hankaloittaa se, että niitä syödään runsaasti sesonkiaikaan ja satoa säilötään kuivattuna, pakastettuna ja suolattuna. Ja että osa sadosta annetaan ystäville ja naapureille.

Toisaalta havaitsin, että aktiivisetkin sienestäjät syövät sieniä vuoden ympäri ehkä muutaman kerran viikossa, jotkut päivittäin. Oletetaan, että ihminen syö päivittäin sieniä yhdellä aterialla. Oman kokemuksen pohjalta sanoisin, että kastikkeeseen tai muuhun sieniruokaan uppoaa tuorepainossa mitattuna helposti tuollaiset 200 grammaa sieniä päätä kohti. Kuivatut sienet menevät pakastettuja paremmin. Tällä lukemalla vuosikulutukseksi saadaan 73 kiloa, joka on jo varsin kunnioitettava määrä. Energiasisällöltään (21 900 kcal) tämä määrä vastaa ehkä viikon energiantarvetta.

Paljonko sieniä sitten voisi syödä?

Ainakaan mitään yleistä terveydellistä syytä rajata sienten käyttöä ei tunneta, sanoo Arja Lyytikäinen Evirasta. Säteilyannoksista huolestuneet voivat keitellä sieniä vedessä. Itse kompensoin säteilyasian siten, että jätän kerran vuodessa polttamatta askillisen tupakkaa.

Yhden pohjalukeman tarjoaa omavaraisviljelijä Lasse Nordlund, joka kertoo syöneensä sieniä noin 200 kiloa vuodessa (noin 6 % vuoden energiantarpeesta). Tämä tarkoittaisi reilua puolta kiloa sieniä päivässä.

Mietin, miten Lassen suuruusluokkaan voisi päästä (jos ei syö kahta sieniateriaa päivässä), ja alitajunta tarjoili toissapäivänä yhden mahdollisen ratkaisun.

Isohaperoita

Meillä sieniä syödään keskimäärin ehkä 3-4 kertaa viikossa. Tyypillinen arkiruoka on perunoita tai pastaa ja sienikastiketta, jossa on sipulia, kaurakermaa, kourallinen kuivattua kosteikkovahveroa ja mausteita. Sienikastikkeiden, -keittojen ja -piiraiden lisäksi syömme sesonkiaikaan leivitettyjä ja gratinoituja sieniä ja sienimuhennosta, mutta koko vuodelle jaettuna puoli kiloa päivässä päätä kohti jää kauas horisonttiin.

Alitajunta muistutti, että lisään sienijauhetta usein leipätaikinaan. Seuraavan kauden projektina on kerätä mietoja sieniä (esimerkiksi haperot on hyviä, niitä ei kerää kukaan, mutta myös satoisa suppilovahvero on hyvä), tehdä niistä jauhetta ja tutkia, kuinka paljon jauhetta voi käyttää jauhojen korvikkeena ilman, että leipien rakenne kärsii. Makuun joku isohapero tuskin vaikuttaa, mikä ei haittaa, sillä sen sisältämät kuidut, kivennäisaineet ja varmaan aminohapot ja hyödylliset fytokemikaalit ovat tallessa.

Subjektiivinen yhteenveto: sienet voivat (ja niiden kannattaisi, sienestäjä lisää) olla merkittävä osa kenen hyvänsä ravintoa. Energianäkökulmasta sienten osuus voisi nousta yli 5 %:in, mutta niiden hyödyt ovat energian sijaan muualla, proteiineissa, kuiduissa, hivenaineissa, vitamiineissa ja fytokemikaaleissa.

Topi Linjama

Kirjoittaja on joensuulainen freelance-toimittaja ja filosofian maisteri

Kohti ruokaomavaraisuutta

Ensimmäinen Kohti omavaraisuutta -kirjoitus, jossa kysytään, mitä ruokaomavaraisuus voi tarkoittaa käsitteenä ja käytäntönä ja tarkastellaan ensimmäisen vuoden viljely- ja keruusuunnitelmaa ruokaomavaraisuuden näkökulmasta.

Johdanto

YK kertoo tuoreessa raportissaan maailman tilasta: ylikulutuksen riivaama planeetta hukkuu saasteisiin.

Yksi keskeisiä ongelmia on ruuan tuottaminen ylisuurelle ihmispopulaatiolle. Maapallon maalla elävien selkärankaisten biomassasta reilut 60 % koostuu tuotantoeläimistä, noin 30 % ihmisistä ja loput alle 10 % villieläimistä.

Mutta jotakinhan ihmisen on syötävä.

Yksi vastaus ylikuluttamiseen on omavaraisuus, jota olen pohtinut siitä lähtien, kun tapasin Lasse Nordlundin 2007. Lassen omavaraisuuslogiikka oli vakuuttavaa, mutta kun asuin kaupungissa viiden pikkulapsen kanssa, hyppy (lähes täysin) omavaraiseen elämäntapaan tuntui liian suurelta.

Nyt lähestyn asiaa toisin ja pyrin kasvattamaan omavaraisuusastetta vallitsevissa oloissa.

Kohti omavaraisuutta -projektissa pyrin tunnistamaan kytköksiä ja pääsemään niistä vähitellen eroon. Tunnustan oitis, että en koskaan pääse täyteen omavaraisuuteen, mitä se ikinä tarkoittaakaan. Se on sitä paitsi äärimmäisen vaikeaa koska:

”Periaatteessa kaikki ympärillämme pohjautuu öljyyn. Logistinen järjestelmä pyörii pitkälti öljyllä, samoin arkiset esineet ovat öljystä riippuvaisia. On vaikea nähdä ympärillä mitään sellaista, joka ei vaadi öljyinfrastruktuuria toimiakseen”, sanoo filosofi Tere Vadén HS:n haastattelussa.

Vaikka öljy korvattaisiin jollain toisella, riippuvuus ulkopuolisesta energiasta pysyy. Ihmisestä saa irti tehoa saman verran kuin hehkulampusta. Ei sillä kuuhun lennetä.

Tavoitteenani oli nostaa perheemme (ruoka)omavaraisuusaste 20 %:in neljän vuoden kuluessa, mutta tähän tavoitteeseen en aio mitenkään ripustautua. Jos pääsen tavoitteeseen, hyvä niin, jos en, hyvä niinkin.

Päämäärän saavuttamista tärkeämpää on edetä sitä kohti. Omavaraisuusprojektissa matka sinänsä on mielekäs ja hyödyllinen.

Mitä ruokaomavaraisuus voisi olla?

Rajaan tai painotan projektini ruokaomavaraisuuteen, koska se näyttäisi olevan alue, jolla voin tehdä merkittävimpiä asioita. Joku hirsitalon rakentaminen tai vaatteiden valmistaminen tuntuvat hieman utooppisilta.

Kohopenkki antaa suuren sadon pieneltä alalta

Haarukoin otsikon kysymystä muutamien numeroiden ja laskelmien avulla.

Lasse Nordlund sanoo kirjassaan Elämämme perusteista (nettiversiossa osassa 6), että ruokaomavaraisuuteen riittää viisi aaria (500 neliömetriä) viljelymaata ja 200 kg sieniä ja 200 kg marjoja.

Toinen kirja, Omasta maasta - omavaraisen puutarhurin käsikirja, antaa toisenlaisia lukuja. Kirjoittajat Bella Linde ja Lena Granefelt sanovat, että viisi aaria riittäisi ruokkimaan kaksi aikuista ja kaksi teiniä.

Nordlund ja Omasta maasta -kirjoittajat puhuvat eri asioista. Nordlundin lähtökohtana on, että tuo ruokamäärä kattaa kaiken suuhunpantavan. Linden ja Granefeltin lähtökohtana näyttäisi olevan, että tämä vihannesmäärä kattaa juuresten ja vihannesten tarpeen, minkä lisäksi ihmisen oletetaan syövän (jos luen kirjaa oikein) riisiä, pastaa, leipää, lihaa, kalaa ja kanaa [Bella & Granefelt, s. 9, 27].

Kun siis puhutaan ruokaomavaraisuudesta, puhutaanko siitä Nordlundin vai ruotsalaiskirjoittajien tarkoittamassa mielessä? Vai onko kyse jostain vielä kolmannentyyppisestä omavaraisuudesta?

Yksi tapa lähestyä kysymystä on tarkastella ihmisen energiantarvetta. Oletetaan seuraavassa sen olevan 2500 kcal päivässä, jolloin vuositarve olisi noin 900 000 kcal.

Lasse Nordlundin pääasiallinen viljelykasvi on lanttu, jota hän korjasi Elämämme perusteista -kirjan mukaan 300 kiloa vuodessa. Lantun energiasisältö on fineli-tietokannan mukaan 290 kcal / kg, joten Lassen sadon energiasisältö olisi noin 90 000 kcal. Sienten energiasisältö on lantun luokkaa, joten niistä kertyisi luokkaa 60 000 kcal. Puolukan energiasisältö on 490 kcal / kg, joten marjoista voisi kertyä energiaa vajaat 100 000 kcal.

Lassen kolmesta ruuan päälähteestä kertyisi yhteensä 250 000 kcal, mikä tarkoittaa vasta reilua neljännestä vuoden energiantarpeesta. Pavut, perunat, palsternakat, sokerijuurikkaat ynnä muu nostavat osuutta, mutta sata prosenttia häämöttää kaukana. Täytyypä kysyä Lasselta, mättääkö jokin tässä laskelmassa.

Niin tai näin, laskelma vie meidät omavaraisviljelyn yhteen ongelmakohtaan: mistä omavaraisviljelijä saa riittävästi energiaa? Lanttuakaan ei voi syödä neljää kiloa päivässä, kuten Lasse joskus huomautti.

Pyysin muuten kirjastovirkailijaa etsimään omavaraisuutta käsitteleviä kirjoja. Niitä löytyi yllättävän vähän. Omavarainen elämäntapa ei ole kuin parin sukupolven päässä historiassa - onko tämä yksi syy siihen, miksi teema ei kiinnosta? Pidetäänkö omavaraisuutta takapajuisuutena maassa, johon on varsin hiljattain vedetty sähkö ja vesi?

Ruokaomavaraisuus & oman elämän reunaehdot

Energiantarpeen vuoksi ruokaomavaraisuuteen on syytä (ja ehkä välttämätöntäkin) lisätä kala. Jätän kalan omassa projektissani toistaiseksi marginaaliin, vaikka kesämökillä voikin helposti kalastaa, ja keskityn viljelyyn ja keräilyyn.

VILJELYPINTA-ALAA minulla on käytössäni tällä hetkellä nelisen aaria. Tarkoituksena on viljellä käsipelillä kurpitsaa, perunaa, porkkanaa, härkäpapua, pensaspapua, hernettä, juurikkaita, sipulia, salaattia ja yrttejä.

Jos saan kasvimaalta (kohtuullisen maltillisten) suunnitelmieni mukaisesti 250 kg:n sadon, sen energiasisältö olisi vajaat 100 000 kcal. Jos kerään saman verran sieniä ja marjoja, niistä saa energiaa noin 135 000 kcal. Tällä pääsee ruokaomavaraisuudessa 20 %:n paremmalle puolelle, jos asiaa katsotaan energiansaannin näkökulmasta.

Jos asiaa katsotaan kiloina, jotka kannetaan vuoden mittaan ruokapöytään, prosenttiluku nousee reippaasti.

KERÄILYTALOUDEN mahdollisuudet ovat Pohjois-Karjalassa hyvät. Ei ole mikään ongelma kerätä paria sataa litraa marjoja ja sataa kiloa sieniä. Aika monena syksynä on tullut kerättyä 400 litraa mustikkaa, mutta suurimman osan siitä olen myynyt. Sieniä en ole punninnut, mutta esimerkiksi viime syksynä keräsin pelkästään kosteikkovahveroa noin 120 litraa. 250 kg:n keräilymäärä on nykytilanteeseen nähden maltillinen.

Näiden pohjalta teen vielä yhden laskelman.

Oletetaan, että ihminen syö päivän mittaan puoli kiloa perunaa, puoli kiloa sieniä, puoli kiloa mustikkaa, sata grammaa sipulia ja sata grammaa härkäpapua. Näistä kertyy energiaa noin 1000 kcal, mikä on 40 % päivän energiantarpeesta. Jos tätä ruokavaliota noudattaisi joka päivä, perunaa pitäisi viljellä 180 kg ja sieniä kerätä saman verran. Mustikkaa pitäisi kerätä noin 300 litraa, ja sipulia ja härkäpapua viljellä noin 37 kg. Viljelymäärä olisi yhteensä noin 250 kg ja keräilymäärä 260 kg.

Perunan sato neliötä kohti on 1-3 kg, joten 250 kg:n sato vaatisi noin kaksi aaria viljelyalaa. Viljelykierto huomioon ottaen maata tarvitsisi vähintään tuplasti tuon, mielellään neljä kertaa tuon verran. Laskelma osoittaa, että Lunde & Granefelt liioittelevat. Viisi aaria ei tahdo riittää edes yhdelle, saati sitten neljälle.

Äskeisen laskelman kilomäärät (250+260) ovat aika lähellä ylempänä tehtyä laskelmaa, mutta jälkimmäisessä laskelmassa ruokaomavaraisuuden %-määrä on huomattavasti korkeampi. Tämä johtuu pääasiassa siitä, että aion viljellä tulevana kautena vähänlaisesti perunaa ja paljon kurpitsaa, jonka energiasisältö on noin neljännes perunasta. Toisaalta kurpitsa tuottaa siemeniä, joissa on erittäin paljon hyviä rasvoja.

Tulikohan näistä laskuista hullua hurskaammaksi.

Ruokaomavaraisuuden lisäämiseen voi vaikuttaa moni asia, nostan esille muutaman.

Aika. Säännöllinen 8-tuntinen päivätyö sotkisi pahasti tätä hanketta. Joustava työaika mahdollistaa kasvimaalle tai metsään menon silloin, kun sen aika on.

Säilytystila. Pakastimia voi ostaa lisää, mutta entä kellari? Sitä en aio rakentaa. Kellaritilan vuokraaminen voisi tulla meidän tapauksessa kysymykseen. Kuivaaminen on keskeinen tapa säilöä sienet ja härkäpavut, mutta kuivaamista voisi kokeilla myös marjoihin ja juureksiin.

Terveys. Tästä ei ikinä tiedä, joten sitä ei kannata ottaa huomioon. Jos välilevyt pullistuvat, toukotyöt jää vähiin.

Sosiaalinen paine. Paine voi olla myönteistä, kannustavaa, tai kielteistä, lannistavaa. Jos tulkitsen heikkoja signaaleja oikein, omavaraisuus on nouseva trendi, joka voi yhdistää yllättävänkin erityyppisiä ihmisiä.

*

Alunperin aioin kirjoittaa tämän postauksen tähän blogiin, mutta olen unohtanut sähköpostiosoitteen enkä pääse siihen enää käsiksi. Olkoon sitten täällä. Epäkuluttajan blogin nimi on kyllä edelleen ok.

Topi Linjama

Kirjoittaja on joensuulainen freelance-toimittaja ja filosofian maisteri

Yrtit ikkunalaudalla

Lumensyvyys Joensuussa tänään 58 cm. Kuitenkaan ei kaukana ole aika, jolloin sulaan maahan voi kylvää porkkanat ja istuttaa uudenseelanninpinaatit, jotka ovat jo itäneet ruukuissaan.

Oikealla maaliskuinen näkymä olohuoneen ikkunasta etelään. Persiljat kurottuvat kohti vähäistä valoa.

Hangen alla kohopenkki, kuin hautakumpu. Taustalla kaupungin hyvä ja huono puisto: hyvä siksi, että metsä on lähellä, huono siksi, että reunimmaiset puut varjostavat tonttia.

Timjamin ja basilikan taimet kylpevät auringonpaisteessa. Kokeilussa on kolmea basilikaa, Genovesea (tavallisin basilikalajike, etualalla), punalehtistä basilikaa (takana oikealla) ja pienilehtistä Minetteä.

Lämpöä vaativat basilikat saavat tontin suojaisimmat kasvupaikat. Osa jää ikkunanlaudalle.

Timjamin paikka on monivuotisten yrttien lohkossa.