sunnuntai 5. toukokuuta 2019

Kohti ruokaomavaraisuutta

Ensimmäinen Kohti omavaraisuutta -kirjoitus, jossa kysytään, mitä ruokaomavaraisuus voi tarkoittaa käsitteenä ja käytäntönä ja tarkastellaan ensimmäisen vuoden viljely- ja keruusuunnitelmaa ruokaomavaraisuuden näkökulmasta.


Johdanto


YK kertoo tuoreessa raportissaan maailman tilasta: ylikulutuksen riivaama planeetta hukkuu saasteisiin.

Yksi keskeisiä ongelmia on ruuan tuottaminen ylisuurelle ihmispopulaatiolle. Maapallon maalla elävien selkärankaisten biomassasta reilut 60 % koostuu tuotantoeläimistä, noin 30 % ihmisistä ja loput alle 10 % villieläimistä.

Mutta jotakinhan ihmisen on syötävä.

Yksi vastaus ylikuluttamiseen on omavaraisuus, jota olen pohtinut siitä lähtien, kun tapasin Lasse Nordlundin 2007. Lassen omavaraisuuslogiikka oli vakuuttavaa, mutta kun asuin kaupungissa viiden pikkulapsen kanssa, hyppy (lähes täysin) omavaraiseen elämäntapaan tuntui liian suurelta.

Nyt lähestyn asiaa toisin ja pyrin kasvattamaan omavaraisuusastetta vallitsevissa oloissa.

Kohti omavaraisuutta -projektissa pyrin tunnistamaan kytköksiä ja pääsemään niistä vähitellen eroon. Tunnustan oitis, että en koskaan pääse täyteen omavaraisuuteen, mitä se ikinä tarkoittaakaan. Se on sitä paitsi äärimmäisen vaikeaa koska:

Periaatteessa kaikki ympärillämme pohjautuu öljyyn. Logistinen järjestelmä pyörii pitkälti öljyllä, samoin arkiset esineet ovat öljystä riippuvaisia. On vaikea nähdä ympärillä mitään sellaista, joka ei vaadi öljyinfrastruktuuria toimiakseen”, sanoo filosofi Tere Vadén HS:n haastattelussa.

Vaikka öljy korvattaisiin jollain toisella, riippuvuus ulkopuolisesta energiasta pysyy. Ihmisestä saa irti tehoa saman verran kuin hehkulampusta. Ei sillä kuuhun lennetä.

Tavoitteenani oli nostaa perheemme (ruoka)omavaraisuusaste 20 %:in neljän vuoden kuluessa, mutta tähän tavoitteeseen en aio mitenkään ripustautua. Jos pääsen tavoitteeseen, hyvä niin, jos en, hyvä niinkin.

Päämäärän saavuttamista tärkeämpää on edetä sitä kohti. Omavaraisuusprojektissa matka sinänsä on mielekäs ja hyödyllinen.

Mitä ruokaomavaraisuus voisi olla?


Rajaan tai painotan projektini ruokaomavaraisuuteen, koska se näyttäisi olevan alue, jolla voin tehdä merkittävimpiä asioita. Joku hirsitalon rakentaminen tai vaatteiden valmistaminen tuntuvat hieman utooppisilta.

Kohopenkki antaa suuren sadon pieneltä alalta

Haarukoin otsikon kysymystä muutamien numeroiden ja laskelmien avulla.

Lasse Nordlund sanoo kirjassaan Elämämme perusteista (nettiversiossa osassa 6), että ruokaomavaraisuuteen riittää viisi aaria (500 neliömetriä) viljelymaata ja 200 kg sieniä ja 200 kg marjoja.

Toinen kirja, Omasta maasta - omavaraisen puutarhurin käsikirja, antaa toisenlaisia lukuja. Kirjoittajat Bella Linde ja Lena Granefelt sanovat, että viisi aaria riittäisi ruokkimaan kaksi aikuista ja kaksi teiniä.

Nordlund ja Omasta maasta -kirjoittajat puhuvat eri asioista. Nordlundin lähtökohtana on, että tuo ruokamäärä kattaa kaiken suuhunpantavan. Linden ja Granefeltin lähtökohtana näyttäisi olevan, että tämä vihannesmäärä kattaa juuresten ja vihannesten tarpeen, minkä lisäksi ihmisen oletetaan syövän (jos luen kirjaa oikein) riisiä, pastaa, leipää, lihaa, kalaa ja kanaa [Bella & Granefelt, s. 9, 27].

Kun siis puhutaan ruokaomavaraisuudesta, puhutaanko siitä Nordlundin vai ruotsalaiskirjoittajien tarkoittamassa mielessä? Vai onko kyse jostain vielä kolmannentyyppisestä omavaraisuudesta?

Yksi tapa lähestyä kysymystä on tarkastella ihmisen energiantarvetta. Oletetaan seuraavassa sen olevan 2500 kcal päivässä, jolloin vuositarve olisi noin 900 000 kcal.

Lasse Nordlundin pääasiallinen viljelykasvi on lanttu, jota hän korjasi Elämämme perusteista -kirjan mukaan 300 kiloa vuodessa. Lantun energiasisältö on fineli-tietokannan mukaan 290 kcal / kg, joten Lassen sadon energiasisältö olisi noin 90 000 kcal. Sienten energiasisältö on lantun luokkaa, joten niistä kertyisi luokkaa 60 000 kcal. Puolukan energiasisältö on 490 kcal / kg, joten marjoista voisi kertyä energiaa vajaat 100 000 kcal.

Lassen kolmesta ruuan päälähteestä kertyisi yhteensä 250 000 kcal, mikä tarkoittaa vasta reilua neljännestä vuoden energiantarpeesta. Pavut, perunat, palsternakat, sokerijuurikkaat ynnä muu nostavat osuutta, mutta sata prosenttia häämöttää kaukana. Täytyypä kysyä Lasselta, mättääkö jokin tässä laskelmassa.

Niin tai näin, laskelma vie meidät omavaraisviljelyn yhteen ongelmakohtaan: mistä omavaraisviljelijä saa riittävästi energiaa? Lanttuakaan ei voi syödä neljää kiloa päivässä, kuten Lasse joskus huomautti.

Pyysin muuten kirjastovirkailijaa etsimään omavaraisuutta käsitteleviä kirjoja. Niitä löytyi yllättävän vähän. Omavarainen elämäntapa ei ole kuin parin sukupolven päässä historiassa - onko tämä yksi syy siihen, miksi teema ei kiinnosta? Pidetäänkö omavaraisuutta takapajuisuutena maassa, johon on varsin hiljattain vedetty sähkö ja vesi?

Ruokaomavaraisuus & oman elämän reunaehdot


Energiantarpeen vuoksi ruokaomavaraisuuteen on syytä (ja ehkä välttämätöntäkin) lisätä kala. Jätän kalan omassa projektissani toistaiseksi marginaaliin, vaikka kesämökillä voikin helposti kalastaa, ja keskityn viljelyyn ja keräilyyn.

VILJELYPINTA-ALAA minulla on käytössäni tällä hetkellä nelisen aaria. Tarkoituksena on viljellä käsipelillä kurpitsaa, perunaa, porkkanaa, härkäpapua, pensaspapua, hernettä, juurikkaita, sipulia, salaattia ja yrttejä.

Jos saan kasvimaalta (kohtuullisen maltillisten) suunnitelmieni mukaisesti 250 kg:n sadon, sen energiasisältö olisi vajaat 100 000 kcal. Jos kerään saman verran sieniä ja marjoja, niistä saa energiaa noin 135 000 kcal. Tällä pääsee ruokaomavaraisuudessa 20 %:n paremmalle puolelle, jos asiaa katsotaan energiansaannin näkökulmasta.

Jos asiaa katsotaan kiloina, jotka kannetaan vuoden mittaan ruokapöytään, prosenttiluku nousee reippaasti.

KERÄILYTALOUDEN mahdollisuudet ovat Pohjois-Karjalassa hyvät. Ei ole mikään ongelma kerätä paria sataa litraa marjoja ja sataa kiloa sieniä. Aika monena syksynä on tullut kerättyä 400 litraa mustikkaa, mutta suurimman osan siitä olen myynyt. Sieniä en ole punninnut, mutta esimerkiksi viime syksynä keräsin pelkästään kosteikkovahveroa noin 120 litraa. 250 kg:n keräilymäärä on nykytilanteeseen nähden maltillinen.

Näiden pohjalta teen vielä yhden laskelman.

Oletetaan, että ihminen syö päivän mittaan puoli kiloa perunaa, puoli kiloa sieniä, puoli kiloa mustikkaa, sata grammaa sipulia ja sata grammaa härkäpapua. Näistä kertyy energiaa noin 1000 kcal, mikä on 40 % päivän energiantarpeesta. Jos tätä ruokavaliota noudattaisi joka päivä, perunaa pitäisi viljellä 180 kg ja sieniä kerätä saman verran. Mustikkaa pitäisi kerätä noin 300 litraa, ja sipulia ja härkäpapua viljellä noin 37 kg. Viljelymäärä olisi yhteensä noin 250 kg ja keräilymäärä 260 kg.

Perunan sato neliötä kohti on 1-3 kg, joten 250 kg:n sato vaatisi noin kaksi aaria viljelyalaa. Viljelykierto huomioon ottaen maata tarvitsisi vähintään tuplasti tuon, mielellään neljä kertaa tuon verran. Laskelma osoittaa, että Lunde & Granefelt liioittelevat. Viisi aaria ei tahdo riittää edes yhdelle, saati sitten neljälle.

Äskeisen laskelman kilomäärät (250+260) ovat aika lähellä ylempänä tehtyä laskelmaa, mutta jälkimmäisessä laskelmassa ruokaomavaraisuuden %-määrä on huomattavasti korkeampi. Tämä johtuu pääasiassa siitä, että aion viljellä tulevana kautena vähänlaisesti perunaa ja paljon kurpitsaa, jonka energiasisältö on noin neljännes perunasta. Toisaalta kurpitsa tuottaa siemeniä, joissa on erittäin paljon hyviä rasvoja.

Tulikohan näistä laskuista hullua hurskaammaksi.

Ruokaomavaraisuuden lisäämiseen voi vaikuttaa moni asia, nostan esille muutaman.

Aika. Säännöllinen 8-tuntinen päivätyö sotkisi pahasti tätä hanketta. Joustava työaika mahdollistaa kasvimaalle tai metsään menon silloin, kun sen aika on.

Säilytystila. Pakastimia voi ostaa lisää, mutta entä kellari? Sitä en aio rakentaa. Kellaritilan vuokraaminen voisi tulla meidän tapauksessa kysymykseen. Kuivaaminen on keskeinen tapa säilöä sienet ja härkäpavut, mutta kuivaamista voisi kokeilla myös marjoihin ja juureksiin.

Terveys. Tästä ei ikinä tiedä, joten sitä ei kannata ottaa huomioon. Jos välilevyt pullistuvat, toukotyöt jää vähiin.

Sosiaalinen paine. Paine voi olla myönteistä, kannustavaa, tai kielteistä, lannistavaa. Jos tulkitsen heikkoja signaaleja oikein, omavaraisuus on nouseva trendi, joka voi yhdistää yllättävänkin erityyppisiä ihmisiä.

*

Alunperin aioin kirjoittaa tämän postauksen tähän blogiin, mutta olen unohtanut sähköpostiosoitteen enkä pääse siihen enää käsiksi. Olkoon sitten täällä. Epäkuluttajan blogin nimi on kyllä edelleen ok.

Topi Linjama

Kirjoittaja on joensuulainen freelance-toimittaja ja filosofian maisteri

7 kommenttia:

  1. Yksi näkökulma ruokaomavaraisuuteen on taloudellinen: minkä verran rahaa kuluu ruokaan omavaraisena vs. kaikki kaupasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiinnostava blogi, kiitos Topi! - On yllättävää, miten nopeasti vain periodisenkin omavaraisuuden säästövaikutus tuntuu. Tarkoittaa kevätkalastusta (silakkaa, kuhaa, siikaa, haukia, yksi kirjolohi) niiden kellarissa säilyneiden perunoiden sekä pakastettujen marjojen lisäksi. Kauppaan ei proteiinin takia tarvitse mennä moneen viikkoon. - Nyt ruvetaan kyllä seuraamaan tätä kiinnostavaa projektiasi. Terv. Aulikki meren rannasta.

      Poista
  2. Hei! Mukavaa, että olet jaksanut kaiken tuon laskeskella ja vieläpä saattaa kirjalliseen muotoon meidän muidenkin iloksemme. :) Minulla on samankaltaisia mietteitä ja suunnitelmia, joskin painottaisin kalastuksen merkitystä näillä leveysasteilla.

    Säilytystiloista mieleen tulevat ensimmäisinä maakellari ja maakuoppa. Toki jos tiluksilla on lähde tai useampikin, voi niihin myös upottaa viileässä säilyvät ruokatarpeet. Hapattaminen ja suolaaminen erilaisissa soveltuvissa astioissa tulee ottaa huomioon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, Havina. Perinteisesti näillä leveyksillä on eletty kalalla, että siinäkin mielessä verkot kannattaisi laskea. Hapattamista ajattelin kokeilla, se on uusi alue.

      Poista
  3. Vinkkinä myös tällainen kotimainen kirja aiheesta http://www.harmaatorppa.fi/2013/10/kirja-arvio-perheen-ravinto-omasta.html?m=1

    Itselläni on sama neljä aaria puutarhaa, mutta lisänä mehiläiset, kanat ja lypsykutut ja sen kellarin rakensin ja sitä työtäkin teen 8h päivässä talon ulkopuolella, mutta hyvin ajoitetut kylvö ja sadonkorjuulomat auttavat asiaa �� tsemppiä viljelyksiin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempistä ja linkistä, onpa kiinnostava tuo Erkki J. Kinnusen kirja! Kiinnostavia numeroita - esimerkiksi se, kuinka isoksi perunan säilytyshäviö arvioidaan.

      Poista