Sienet osana ruokavaliota

Toinen Kohti omavaraisuutta -kirjoitus, jossa kysytään, millainen rooli sienillä voisi olla omavaraiseläjän ruokavaliossa.

Sienet ihmisravintona

Suomalaisissa sienioppaissa tavataan sanoa, että sienten arvokkain puoli on maku. Sanotaan myös, että sienten kuiva-aineesta voi olla lähes puolet proteiinia, minkä lisäksi kuiva-aineessa on runsaasti kuituja sekä joitakin hivenaineita ja vitamiineja. Kirjoitin sienten ravintosisällöstä Maaseudun Tulevaisuuteen pari vuotta sitten jutun, jonka sisällön voisi kiteyttää edellisen virkkeen lisäksi niin, että tateissa on paljon beetaglukaania (vesiliukoinen kuitu, jonka yhteydessä saa käyttää terveysväittämää) ja suppilovahveroissa (ja sen sukulaisissa) melko paljon D2-vitamiinia.

Maun ja vitamiinien lisäksi sieniä syödään maailmalla paljolti sen vuoksi, että niitä pidetään funktionaalisina elintarvikkeina. Kirjoitin sienten terveysvaikutuksista artikkelin, joka mielestäni kuuluu parhaimpiin saavutuksiini journalismin alalla. Jätän funktionaalinen elintarvike -sivupolun omavaraisuusteeman yhteydessä kuitenkin tähän.

Energianäkökulmasta sienillä ei kuuhun lennetä: tuoreen herkkutatin energiasisältö on lantun ja porkkanan luokkaa eli aika kevyttä ravintoa. Suuri ero sen sijaan on proteiinien määrässä ja koostumuksessa. Sienistä saa kaikkia kahdeksaa aminohappoa, joita ihminen ei pysty itse valmistamaan, ja esimerkiksi herkkutatin aminohappokoostumus on lähellä punaista lihaa, sanoo Arja Hopsu-Neuvonen Marttaliitosta.

Sienten rooli ruokavaliossa

Paljonko sieniä syödään? YLEn jutussa kerrotaan, että Suomessa keskimäärin puoli kiloa vuodessa (kun Aasiassa vedetään tyypillisesti 20 kiloa vuodessa). Moni ei syö sieniä lainkaan, joten ehkä himosienestäjät syövät hyvinkin paljon?

Selvittelin sieniharrastajien sientenkäyttöä muutamassa somen sieniryhmässä. Keskusteluista syntyi varsin nopeasti kuva, että harvalla on tarkkaa käsitystä siitä, kuinka monta kiloa vuodessa sieniä tulee syötyä. Tämä ei ole lainkaan kummallista - emmehän muutenkaan kirjaa ylös syömiämme ruokamääriä. Sienten osalta tilannetta hankaloittaa se, että niitä syödään runsaasti sesonkiaikaan ja satoa säilötään kuivattuna, pakastettuna ja suolattuna. Ja että osa sadosta annetaan ystäville ja naapureille.

Toisaalta havaitsin, että aktiivisetkin sienestäjät syövät sieniä vuoden ympäri ehkä muutaman kerran viikossa, jotkut päivittäin. Oletetaan, että ihminen syö päivittäin sieniä yhdellä aterialla. Oman kokemuksen pohjalta sanoisin, että kastikkeeseen tai muuhun sieniruokaan uppoaa tuorepainossa mitattuna helposti tuollaiset 200 grammaa sieniä päätä kohti. Kuivatut sienet menevät pakastettuja paremmin. Tällä lukemalla vuosikulutukseksi saadaan 73 kiloa, joka on jo varsin kunnioitettava määrä. Energiasisällöltään (21 900 kcal) tämä määrä vastaa ehkä viikon energiantarvetta.

Paljonko sieniä sitten voisi syödä?

Ainakaan mitään yleistä terveydellistä syytä rajata sienten käyttöä ei tunneta, sanoo Arja Lyytikäinen Evirasta. Säteilyannoksista huolestuneet voivat keitellä sieniä vedessä. Itse kompensoin säteilyasian siten, että jätän kerran vuodessa polttamatta askillisen tupakkaa.

Yhden pohjalukeman tarjoaa omavaraisviljelijä Lasse Nordlund, joka kertoo syöneensä sieniä noin 200 kiloa vuodessa (noin 6 % vuoden energiantarpeesta). Tämä tarkoittaisi reilua puolta kiloa sieniä päivässä.

Mietin, miten Lassen suuruusluokkaan voisi päästä (jos ei syö kahta sieniateriaa päivässä), ja alitajunta tarjoili toissapäivänä yhden mahdollisen ratkaisun.

Isohaperoita

Meillä sieniä syödään keskimäärin ehkä 3-4 kertaa viikossa. Tyypillinen arkiruoka on perunoita tai pastaa ja sienikastiketta, jossa on sipulia, kaurakermaa, kourallinen kuivattua kosteikkovahveroa ja mausteita. Sienikastikkeiden, -keittojen ja -piiraiden lisäksi syömme sesonkiaikaan leivitettyjä ja gratinoituja sieniä ja sienimuhennosta, mutta koko vuodelle jaettuna puoli kiloa päivässä päätä kohti jää kauas horisonttiin.

Alitajunta muistutti, että lisään sienijauhetta usein leipätaikinaan. Seuraavan kauden projektina on kerätä mietoja sieniä (esimerkiksi haperot on hyviä, niitä ei kerää kukaan, mutta myös satoisa suppilovahvero on hyvä), tehdä niistä jauhetta ja tutkia, kuinka paljon jauhetta voi käyttää jauhojen korvikkeena ilman, että leipien rakenne kärsii. Makuun joku isohapero tuskin vaikuttaa, mikä ei haittaa, sillä sen sisältämät kuidut, kivennäisaineet ja varmaan aminohapot ja hyödylliset fytokemikaalit ovat tallessa.

Subjektiivinen yhteenveto: sienet voivat (ja niiden kannattaisi, sienestäjä lisää) olla merkittävä osa kenen hyvänsä ravintoa. Energianäkökulmasta sienten osuus voisi nousta yli 5 %:in, mutta niiden hyödyt ovat energian sijaan muualla, proteiineissa, kuiduissa, hivenaineissa, vitamiineissa ja fytokemikaaleissa.

Topi Linjama

Kirjoittaja on joensuulainen freelance-toimittaja ja filosofian maisteri